Hei rakkaat.

Ja hyvää tätä vuotta. Olen kyllä kirjoittanut jonkun verran, mutta en tänne. Tämä vuosi on alkanut haastavasti. Olen koulussa ja teen töitä sekä sen lisäksi muutamaa projektia. Mies retkahti muistaakseni tammikuun lopussa. Hän on sen jälkeen ollut masentunut ja ahdistunut. Joka päivä jännittää, että millainenhan päivä tänään on.

Ystävissä on sairastavia  nyt. Yritän tukea ja auttaa. Rakastaa ja olla siinä.

Isoisä oli yli kuukauden saattohoidossa. Hän kuoli eilen. Padot aukesivat.

Ja sitten mä huomaan sen. Mä en ole kolmeen viikkoon nukkunut kunnolla. Nään painajaisia. Pyörin, en saa unta. Se pieni ääni mun päässä on taas saanut vallata alaa. Koen olevani huono, riittämätön ja turha. Hyödytön. Itkettää koko ajan. Ärsyttää pienet asiat.

Ja mä oon niin heikko. Paska ihminen. Taas tää on tätä. 

Miksen mä vaan voi osata tätä elämää? 

Tänä vuonna tulee kymmenen vuotta siitä, kun olin ensimmäisen kerran tekemässä itsemurhaa. Kymmenen vuotta! Ja mitä kaikkea sille matkalle onkaan mahtunut.

Mitä kaikkea olisi jäänyt kokematta...

Ja silti, yhä vieläkään mä en osaa elää tätä elämää. Mä kuormitan itseäni liikaa, kunnes ratkean taas niihin vanhoihin, tuttuihin kuvioihin.