Hei rakkaat. Voisin kirjoittaa teille perheestäni, suvustani ja lähipiiristäni, joka on yhtä sulavaa sekasotkua.

Perheekseni lasken vanhempani ja sisarukseni. He myös tietävät suunnilleen tilanteeni, vaikka eivät kyllä aivan kaikkea. 

Sukulaisistani kukaan ei tiedä. Isän äiti sai vahingossa tietää ja se riittää. Se riitti. Kenenkään ei tarvitse tietää, mitä paskaa käyn läpi. Lähinnä koska kaikki ovat oikeastaan samassa jamassa.

Isäni vanhemmat ovat eronneet. Isänisä on ollut erittäin julma, alkoholisoitunut, enkä ole hänen kanssaan tekemisissä. Isän äidillä on miesongelmia, ollut aina. Hän on onneton ja etsii rentoutusta pullosta ja tupakasta. Hän ei osaa lähteä huonosta suhteesta.

Äidin vanhemmat ovat eronneet. Molemmilla oli ongelmia alkoholin kanssa, samoin väkivallan. Juostiin vieraissa ja hakattiin toisia. Asioista puhuttiin vain humalassa. Koskaan ei sanottu, että rakastetaan toista. Ei halailtu tai pussailtu.

Vanhempani ovat halunneet korvata tämän, meillä on halailtu ja pussailtu aina. Tiedän, että vanhempani rakastavat minua yli kaiken. Se on ollut tärkeää.

Tätini on paossa kaikkia ongelmia täällä, hän muutti ulkomaille. Siellä hän on omien sanojensa mukaan onneton, muttei osaa lähteä. Kuten ei äitinsäkään. 

Enoni on ollut useiden naisten kanssa, saanut lapsia eikä ole osannut oikein jäädä minnekään. Hän on ehkä normaalein. Käyttää myös vähiten alkoholia, ainakin tietojeni mukaan. 

Suvullamme on massiivisia ristiriitoja. Sukujuhlissa saa aina pelätä, milloin joku käy jonkun kurkkuun kiinni. Niitä on vaikea selittää, mutta näitä iänikuisia asioita on niin paljon, että pelottaa.

Sukuni on iso. Suurimpaan osaan en ole missään yhteyksissä, koska ristiriidat ovat ajaneet sisarukset, serkukset, kaikki, toisiaan vastaan. Alkoholi on toiminut myös loistavana apukeinona.

'

Kun mietin mieskuvaani, lähipiiriäni, ei täällä ole ketään kunnollista.

Ei vain ole. Voisin luetella jokaikisen miehen, jonka kanssa olen ollut tekemisissä ja kertoa, miksi hän on äärimmäisen huono esimerkki. Kukaan ei ole tukenut kuvaa siitä, että yksikään mies olisi luottamuksen arvoinen.

Ei yksikään, koko lähipiirissä.

Ei sillä, että naisiltakaan olisin saanut kovin hyvää kuvaa. Lähes kaikki ovat huonossa suhteessa, josta eivät päästä irti, jollakin tasolla. Eivät välttämättä naimisisissa, mutta muuten.

Mä en halua päätyä samanlaiseksi.

Mä haluan olla onnellinen.

Mieluummin yksin, jos ei yhdessä.

Mä haluaisin...

Jos mun tulevaisuus menee kuten menneillä sukupolvilla ja nykyisillä, löydän suht nuorena alkoholia nauttivan miehen, vähän rentun, erittäin temperamenttisen. Aluksi kaikki on ihanaa. Sidon itseni häneen nopeasti. Avioliitolla, lapsilla, lainalla... Sitten alkoholinkäyttö lähtee hanskasta. Alan pelätä häntä. Alan juoda. Polttaa. Paeta. Itkeä. Masentua. Mutten lähde, koska sitä ja koska tätä.

Olen onneton. Lohduton. Loputtoman väsynyt.

Mutten lähde.

Mä en halua sellaiseksi.

Mä haluan tehdä omat virheeni, mutten halua toistaa samoja, kuin kaikki ennen mua. 

Mä olen kokenut tarpeeksi masennusta, kipua, ahdistusta. Mä pystyn käsittelemään asiat ja menemään eteenpäin. Mä pystyn olemaan onnellinen.

Mä pystyn siihen.

Olette rakkaita.

~Perhonen~