keskiviikko, 25. huhtikuu 2012
Uneen viimeinkin lipua
vailla ruumiinsa kipua
tunneista loputtomista.
Vaipuisin hiljaa sinne päin,
missä sen pienen vaahteran näin
leikkivän keltaisin lehdin.
Sanoisin: nyt minä ehdin.
Nyt olet tähti,
nyt olen maa.
Tuulessa saatamme koskettaa.
Mirkka Rekola, Vedessä palaa. 1954
Pakko oli jakaa tämä. Jotenkin sykähdyttävä. Runon myötä hyvää keskiviikko aamua kaikille ja onnea uuteen päivään.
~Perhonen~
Olen 23 vuotias nuori nainen, 13 vuoden ajan koulukiusattu. Diagnooseina mm. toistuva keskivaikea masennus, paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö, dissosiaatiohäiriö sekä BED. Lääkityksenä tällä hetkellä Brintellix ja Ketipinor nukahtamiseen.
Kirjoittaminen on mun elämän suola, tässä blogissa omia kokemuksiani elämästä.
Jätäthän kommenttia, niin tiedän sinun käyneen täällä! :)
Rakkaudella,
Perhonen
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.