Istun paikallani,

aika kuluu,

kuluuko se vielä huomennakin,

olenko täällä enää,

olisiko helppo lakata

olemasta,

vaipua unen maille,

ja pysyä siellä,

missä on onnellisia loppuja,

ja ikuista onnea.

Aikaa on kulunut,

en huomannut,

elämäni vilahti ohi,

viimeinkin haluaisin tarrautua elämään,

se on loppu,

kulunut hajamielisiin unelmiin,

tyhjiin haaveisiin.

RUNO 2

 

Viisvuotiaana,

oi olisinpa prinsessa,

rikas ja komea,

jolla olisi kauniita vaatteita.

Kymmenvuotiaana,

oi olisinpa laulaja,

yleisön suosima,

jolla olisi sanoma.

Kuustoistavuotiaana,

oi olisinpa terve,

vahva ja kaunis,

jolla olisi unelma.

Hajamielistä ulos silmäilyä

Mitä me teemme näin kevätpäivinä, jotka nyt tulevat nopeasti? Tänään aamulla taivas oli harmaa, mutta jos nyt menee ikkunan ääreen, yllättyy ja nojaa poskeaan ikkunan hakaa vasten.

Alhaalla näkee tosin jo laskevan auringon valon lapsenomaisen tytön kasvoilla, kun tämä kävelee siinä ja katsoo taakseen, ja samanaikaisesti näkee niiden päällä hänen takanaan nopeammin tulevan miehen varjon.

Sitten on mies jo kulkenut ohi ja lapsen kasvot ovat aivan valoisat.


**************
Franz Kafka: Novelleja, Otava/Delfiinkikirjat, 1972. (Novellit ovat aikaisemmin ilmestyneet Kai Laitisen toimittamissa teoksissa Erään koiran tutkimuksia (1967) ja Keisarin viesti (1969). Novellit on suomentanut Aarno Peromies.