Nyt olen sitten käynyt Tukholmassa S:n kanssa, oli ihanaa päästä irti arjesta edes hetkeksi. Olisikin ollut liikaa pyydetty olla kokonaan onnellinen koko matkan, sain näet ahdistuskohtauksen toisen päivän ruuan jälkeen siksi että a) söin liikaa ja b) olimme matkalla kotiin, jossa samat ongelmat odottivat taas. Onneksi S oli taas timantti ja auttoi hengittämään.

Psykologi sanoi, että mun pitäisi kertoa isälle. Helpommin sanottu kuin tehty... Tiedän kyllä mitä pitäisi sanoa ja mitä haluaisin sanoa, mutta en osaa kuvitella isän suhtautumista asioihin ja siksi se on niin vaikeaa.

Ehdotuksia otetaan vastaan.

Pidän teitä ajantasalla asiasta, nyt en ehdi enempää kirjoitella.

~Perhonen~