Hei rakkaat.

Taas se huomattiin, miten vähän ihmisiin voi luottaa. Mä sanoisin nyt kyllä, että mun elämässä on tasan yksi ihminen, johon pystyn luottamaan 100 prosenttisesti. Muut... No.. Eikö maailmassa sanota, että ainut, johon voi luottaa, olet sinä itse. Helvetin vaikeaa, kun ei tiedä, mitä puolta itsestään voisi pitää luotettavana. Välillä tuntuu vähän jakomielitautiselta.

Mä en malta odottaa, että saan jättää nää ihmiset, feikit, ällöttävän epäaidot ihmiset taakseni täällä. Lasken päiviä. Sekunteja. Mä haluan vaan pois täältä tuppukylästä, ja tutustua uusiin ihmisiin. Vaikka se pelottaa samalla ihan helvetisti, sairauteni ja tunnevammojeni kanssa. Mutta mä tiedän, että pystyn siihen lopulta ja mun elämä helpottaa.

Mä oikeasti luulin... Sattuu, kun huomaa, ettei voikaan luottaa johonkin ihmiseen, johon on uskonut niin paljon. Että kyllä se rakastaa mua, se auttaa mua ja laittaa mut ekaks. Mut ei. Kun mä tarvisin yhden ihmisen, yhden ihmisen siihen, se ei ole valmis auttamaan vaan väistelee.

Kyllä mä näin että se yritti. Kyseli kaikkea, muttei ollut valmis tekemään mun vuoksi kaikkeaan. Mä olisin voinut viillellä. Halusin tehdä sitä. Mä olisin voinut... Se tiesi sen. Sitä pelottaa.

Mä haluan ymmärtää sitä, silti muhun sattuu. Sattuu ihan helvetisti. Tuntuu, etten voikaan luottaa siihen ihmiseen. 

Mä ymmärrän. En ymmärrä. Ymmärrän.

Itkettänyt koko päivän. Mun pää on yhtä sotkua. Se terapiakäynti käynnisti mussa pohdinnan, miksi mä tunnen niin tai näin. Kun puhuttiin miehistä. 

Ja nyt vielä tää. Mä en tarvitsis yhtään enempää.. Lisäksi taivaalta sataa lunta ja se mua helpottava kevät on väistymässä syrjään. Ahdistaa. Tukehdun. Kirjoitukset menee perseelleen, kun en osaa keskittyä. Ei jaksa kiinnostaa. Tuntuu, että romahdan.

Luojan kiitos, on edes yksi ihminen. Yksi ihminen täällä, jonka vuoksi jaksan. Jolle voin soittaa. Jolle voin laittaa viestiä. Edes se yksi ihminen, joka taistelee mun puolesta, vaikka mä en jaksais.

Nyt voisin tästä poistua itkemään.

Pettymyksen pitäisi olla tuttua. Ei saisi päästää ihmisiä näin lähelle, että ne voi satuttaa näin syvälle. Että ne voi repiä kaikki vanhat arvet auki.

Mun moka.

Mä olin se, joka luotti.

~Perhonen~