Hei rakkaat, ja anteeksi, etten ole muutamaan päivään kirjoitellut.

Lähete tuli eilen kuin pommi postilaatikkoon. Pum. Siinä se oli. Minun tulevaisuuteni uusi lehti. Ensi keskiviikkona 18.4. minä astun eteenpäin kohti parantumista. Pelottaa ja jännittää. Minä puhun psykiatrisella, jossa on lääkäreitä. Masennus tuntuu jotenkin konkreettisemmalta.

Olen kyllä yhäkin välillä sitä mieltä, että olen kehittänyt itse koko masennuksen muistelemalla vanhoja asioita. Liioittelemalla yli nykyisiä asioita. Kuin minulla ei olisi oikeutta tähän tunteeseen. Kuin ahdistus ja kohtaukset eivät olisi aitoja. Olisin kokonaan feikki. Päästä varpaisiin. Jopa niille, joita rakastan. Feikkiys. Olen yrittänyt välttää sitä. Olenko silti oma itseni? Olenko joku rakentamani kuva, jota välitän ulospäin kaikille? Sisältä olen paha. Olen ilkeä, itsekäs, mustasukkainen ja julma.

Välillä tuntuu, kuin kaikki paha minussa saisi kuristusotteen. Olisi helpompaa olla kova. Julma. Lytätä muut ennen kuin he tekevät sen minulle.

Huomaan ajattelevani kuten kiusaaja.

Vihaan itseäni siitä.

Minä EN ole kiusaaja. Eikä minusta KOSKAAN TULE kiusaajaa. Ei. Silti päässäni pieni ääni väittää, että olen sinisilmäinen ja typerä kun kuvittelen voivani olla hyvä ja samaan aikaan ehjä. Että olen oikeasti äärimmäisen itsekäs, kun ajattelen vain itseäni ja sitä, mihin pystyn ja mihin en. Välittämättä miltä muista tuntuu.

Samalla mä tiedän, ettei se ole totta.

En kyllä tiedä siitä sinisilmäisyydestä.

~Perhonen~