Tuijotat ulos ikkunasta ja haluaisit itkeä, muttet jaksa. Ajattelet kaikkia tunteita sisälläsi erikseen. On vihaa. Vihaa niitä kohtaan joiden vuoksi elämäsi on tätä. Vihaat myös itseäsi. Muistat ajatukset muutaman vuoden takaa, kun et nähnyt vikoja muissa vaan kaikki viat olivat sinussa. Halusit lopettaa kaiken. Lopullisesti.
Ajattelet ahdistusta. Et ymmärrä, mistä se kumpuaa. Norsu istahtaa rintakehäsi päälle ja sinä hengität syvään. On pakko saada henki kulkemaan.
Ajattelet sitä, ettet olisi täällä luultavasti enää, jossei kuolemasi satuttaisi muita ihmisiä. Se saa sinut samaan aikaan kiitolliseksi ja surulliseksi. Pitäisi elää itseään eikä muita varten. Toisaalta maailmassa on vielä ihmisiä, jotka välittävät sinusta niin paljon, että heihin sattuisi kun et ole täällä.
Jokaista arpea sisälläsi kivistää. Palelee. Kätesi tärisevät ja tunnet itkun tulevan. Kynsillä nipistät kättäsi, jottei itku tulisi. Hassua. Haluat itkeä, muttet halua itkeä.
Ajattelet tulevaisuutta. Olet katkera. Miksi kiusaajat saavat olla onnellisia ja jatkaa elämäänsä? Ajattelet, ettet koskaan anna lastesi päätyä tähän jamaan jos selviät sinne asti. Mutta miten oikeasti voisit estää sen?
On niin vaikeaa kuvata. Ei ole sanoja, joiden avulla kuvata tätä oloa. Liikaa tunteita. Liikaa sanoja. Liikaa epäilystä ja pelkoa.
Mitä jos mä oon vaan kuvitellu kaiken tän? Oikeesti mun pitäis olla onnellinen, mutta oon kehittäny ittelleni tän masennuksen? Onko mulla oikeus olla tälläinen? Itkeä itseni uneen iltaisin?
Kuka määrittää, milloin on oikeesti paha olla?
Haluan vaan että tää loppuu. Että voisin olla vaan onnellinen.
Kai mulla on oikeus siihen?
~Perhonen~
Oon menettäny uskon elämään ja rakkauteen
sitä oikeeta ei löydy, ei tuu valoo harmauteen
oon miettiny kuolemaa
nyt tosi paljon
kävelee ulkona yksinään mun elämän varjo.
Jos mun kuolema ei satuttas ketään
oisin menny jo onnellisena hautaani lepää.
Tuntuu et kun menee ees jotenki hyvin
ni ihan varmasti osaan onneni tyrii
nyt tulis se oikee, ottas mua kädestä
sen jälkeen mulla ei ois hätää mistää.
mun elämäni taisi olla kestävyyden testi
et kauanko jaksan ottaa paskaa niskaa
17 vuotta ei huono tulos ollenkaan.
On niin ärsyttävää aina pilata kaikki
sit ottaa kynä ja sylkee ne blogiin,
kukaan ei kuuntele vaik olis sanottavaa
ja siks tuun yksin kotiin kirjottamaan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.