Hei rakkaat.

Synttäreiden kynnyksellä haluan muistuttaa, että myös blogi viettää synttäreitä. Neljä vuotta kirjoittelua tämän osoitteen alla. Huh. Aika menee nopeasti.

Mä en ole viillellyt kahteen kuukauteen.

*aplodeja*

Kiitos, kiitos. Jokin mun päässä kliksahti. Mä vaan mietin, ettei mikään tai kukaan ole sen arvoinen, että mä satuttaisin itseäni enää yhtään enempää. Ei sillä, etteikö se kävisi välillä mielessä. En ole halunnut julistaa sitä missään, sillä sitten jää se takaportti auki. Mahdollisuus viillellä, kun ei ole luvannut kenellekään mitään.

En lupaa vieläkään. Menen päivä kerrallaan eteenpäin.

Mutta mä tykkään yhä enemmän olla minä. 

Tuntuu hyvälle sanoa se. Tekisi mieli huutaa maailmalle. Että hei, katsokaa ihanteet, paineet ja odotukset, tässä mä olen. Ja mä olen minä. Ja ihan perkeleen iloinen siitä.

En tiedä. Vähän itkettää kun on hyvä olla. 

Tätä on normaali elämä. Välillä on paskaa, muttei läheskään niin paskaa kuin on ollut.

Mutta suurimmaksi osaksi elämä on pieniä hetkiä, missä tunnen itseni niin onnekkaaksi. 

Ai kamala. Nyt itkettää ihan tosissaan.

Kiitos maailma. Kiitos ystävät, perhe. Kiitos enkelit mun vierellä. Kiitos minä.

 

Ollaan päästy tänne asti. Kohta mä astun uudelle vuosikymmenelle täynnä toivoa tulevaisuuteen. Täynnä onnea ja kiitollisuutta.

 

Olette rakkaita.

~Perhonen~