Hei rakkaat.

Tulin kirjoittamaan teille vähän erilaista postausta enkeleistä. Uskon enkeleihin. Istuin ulkona tupakalla. Oli jo pimeää, ilta viilennyt. Sellainen ihana syksyinen ilta, jolloin kietoudutaan vilttiin ja poltetaan kynttilöitä. Rukoilin enkeleitä. Tai en mä tiedä. Juttelin enkeleille itsekseni. Pyysin apua, sillä omat voimat on vähissä. Pyysin jotain merkkiä. Spotifysta tuli sellainen bändi eteen, jota olen paljon aiemmin kuunnellut. Se pysäytti. Tulin sisään ja tunsin valtavaa halua kirjoittaa enkeleistä. Ehkä viesti on se, että mun pitäisi kirjoittaa teille enkeleistä. Niistä kokemuksista, joita mulla on.

Olen aina uskonut enkeleihin, mutta ensimmäisen kerran konkreettisesti koin enkelien voiman selvänäkijän luona. Hän teki mulle mielikuvaharjoitteen, jossa arkkienkeli Mikael kietoi päälleni violetin viitan. Viitta suojaa minua. Siitä tuli hirveän lämmin ja turvallinen olo. Hämmentynytkin. Aloin itkeä ja itkin vaan. Silti tunsin olevani turvassa. 

Seuraava herättävä kokemus oli ensimmäisessä omassa asunnossani. Etsin enkelimeditaatiota ja löysin sellaisen. Suljin silmäni ja meditoin. Tunsin ensin voimakasta lämpöä ja sen jälkeen tuntui siltä, kuin joku olisi laittanut kätensä viiltelyarvilleni. Säpsähdin, mutten avannut silmiäni. Tunsin voimakkaasti, että huoneessa olevassa tuolissa istui enkeli.

Kun pyydän enkeleiltä tai rukoilen enkeleitä, minut täyttää valtava lämpö. Tulee hyvä olo. En osaa selittää sitä. Saan tyyneyttä ja rauhaa.

Eilen oli todella, todella vaikea päivä. Aamulla bussissa tuntui, että paniikkikohtaus oli tulossa. Ahdisti, kuristi, puristi.. Pyysin enkeleiltä merkkiä. Apua. Sen paikan oven edessä, jonne olin menossa, oli maassa höyhen. Ahdistus lähti. Tiesin, että olin oikeassa paikassa. Ihan samanlainen höyhen oli myös sillä matkalla, kun sain viimein vaikean päätöksen tehtyä. Lähdin kavereiden kanssa hakemaan mun kamoja kihlattuni luota. Sattui ihan hirveästi. Matkalla autolle oli höyhen kuin kertoakseen, että vaikka sattuu ja on vaikeaa, olen tehnyt oikean päätöksen.