Hei rakkaat.

Mietin usein, mitä on masennuksen jälkeen. Ja että olenko mä oikeasti vahva? Olenko mä minä?

Vuodessa on tapahtunut niin paljon. Mä olen todella vahva. Kävin kesällä sellaisen myllyn läpi, enkä sairastunut. Oli helvetin rankka kesä. Henkisesti olin paskana usein, mutten sairastunut. Annoin itselleni armoa. Lepoa. Annoin ihmisten olla mun lähellä ja auttaa. Turvauduin toisiin ihmisiin ja luotin itseeni. Mä selviän kyllä. Koskaan ei ole ollut todella sitä luottoa itseensä. Ja se tuntuu hyvälle.

Olen tutustunut kotoa muuttamisen jälkeen paljon itseeni. Ja löytänyt minut kaiken sen paskan keskeltä. Ja mä tykkään minusta. Ihan todella. Oon niin onnellinen, että kelpaan myös muille minuna. Juuri tälläisenä.

Masennuksen jälkeen tulee koko elämä. 

Ainakin mulle. Niin paljon hyvää. Valtavia tunteita ja arkisia asioita. Uusia, ihania ihmisiä. Uusia unelmia ja tavoitteita. Mutta ennen kaikkea uskoa siihen, että mä olen hyvä. Mä pärjään. Mä pystyn.

Eikä se haittaa jos putoaa. Pitää vaan antaa toisten ottaa kiinni ja auttaa.

 

Kirjoitan joku päivä paremmalla ajalla.

Olette rakkaita. <3

 

 

Valoa jokaisen syksyyn.

Rakkaudella,

Perhonen