Hei rakkaat.

Paremmilla fiiliksillä tänään uuteen viikkoon. Terapiat jatkuu huomenna joulutauon jälkeen ja siitäkin on hyvät fiilikset. Tosin nyt alkaa se viimeinen pätkä, kohta on päästettävä irti. Näillä näkymin terapia jatkuu maaliskuun loppuun, mutta riippuu ihan siitä, miten käyntejä sovitaan. Jännittää aika paljon, että mitäs sitten, kun terapia loppuu. Mutta ihan hyvin olen pärjänny tän loma-ajankin, pieni romahdus tuli ja pystyin käsittelemään sen. Ei se helppoa ole, ei laisinkaan, mutta mä pystyn siihen. Olen niin ylpeä että terään tarttumisen sijaan tulin tänne ja kirjoitin. Se on valtavaa edistystä. Ja pikkuhiljaa mä alan uskoa ja toivoa, että mä pystyn tähän elämään.

 

 

Tiedättekö, katsoin yhden elokuvan miehestä, psykiatrista, joka lähti etsimään maailmalle asioita, jotka tekevät ihmiset onnelliseksi. Leffassa on kohtaus, jossa mies istuu afrikkalaisen naisen vieressä hyvinkin epämääräisen oloisessa koneessa, myrskyssä. Mies pelkää kovasti ja nainen sanoo että "There will be tomorrow". En tiedä miksi juuri se kohta elokuvasta on painunut mieleeni. Nainen oli niin huoleton, varma. Lapsi sylissään hän istuu lentokoneessa keskellä myrskyä ja hymyilee koko ajan. Luottaa siihen, että huominen tulee jos niin on tarkoitettu.

Ehkä elämässä pitää nimenomaan luottaa siihen, että se, mitä on tarkoitettu, tapahtuu. Jos jokin asia, aikakausi tai ihmissuhde loppuu, se on tarkoitettu niin. Aina on jotain uutta edessä.

Koska elämähän on jatkuvaa uudistumista. Jos ei uudistu ja pyri eteenpäin, jumittuu paikoilleen. 

Eikä osaa enää arvostaa uusia asioita. Se oma arki tuntuu niin turvallisen puuduttavalle.

 

 

Mä en tiedä, mitä tulevaisuudessa odottaa. Multa loppuu työt ja terapia ja näillä näkymin asuntokin menee remonttiin. Mutta se, jos mikä, pakottaa uudistumaan. Kun yhtäkkiä oletkin vähän niin kuin tyhjän päällä. Katselet joka suuntaan, että minnekäs sitä lähtisi. 

Aiemmin koin sen pelottavaksi kun ei tiedä, mitä haluaa. Kun ei tiedä, mitä tapahtuu. Mutta nyt musta tuntuu, että kaikki järjestyy. Mä teen sen minkä voin, parhaani. Ja sieltä se polku löytyy. Mun oma polku.

 

En mä tiedä, onko tässä postauksessa mitään pointtia tai saako tästä selvää, vähän tuntuu itsestä että on kaikki tällä hetkellä levällään. Mutta katsotaan, minne polku vie. Sinnehän sitä on sitten mentävä.

 

Rakkaudella, Perhonen