Hei taas.

Jokailtaisesta kirjoittamisestahan alkaa tulla jo miltei tapa... Mutta eihän siinä tietysti mitään.

Nyt ensi psykologikäynnille olisi tarkoitus saada vanhemmat mukaan. Vähän ahdistaa ajatus niistä siinä huoneessa. Jotenkin... En mä tiedä. Nykyään en tiedä mistään mitään.

Se psykologi kysyi multa mistä haluaisin keskustella silloin. En mistään, en halua niitä tänne. "En tiedä."

Minkä pitäisi muuttua, että olisi parempi olla. Minun. Kaiken. "En tiedä."

Mikä ahdistaa tällä hetkellä eniten? Nämä pahat ajatuket mun pään sisällä, tää viha jota kannan on liian suuri. "En tiedä."

Ahdistaa, ahdistaa ja ahdistaa.

Onko mun pakko kertoa. On. Haluanko kertoa. Kyllä haluan. Miksi en kerro. Ahdistaa liikaa.

Kyllä mä haluan että iskä saa tietää. Tää kuuluu sillekin. Mua vaan pelottaa. En mä osaa konkretisoida sitä, mikä mua oikeastaan pelottaa. Pelottaa vaan.

Tasan kuukauden päästä tästä on seuraava aika.

Tasan kuukauden päästä iskän on tiedettävä.

Iskän on saatava tietää ennen aikaa sinne psykiatriselle osastolle.

Kunpa joku muu voisi tehdä sen mun puolesta.

~Perhonen~