"Mä en ymmärrä mikä siinä on että aina pitää kerjätä turpaan. Miksi pitää uskoa ja toivoa, luottaa, vaikka tietää että kumminkin pettyy? Miksei vaan voi oppia, kun tarpeeksi monta kertaa on tullut turpaan?"

"Se on syvää inhimillisyyttä. Toivoa parempaan ja uskoa, että asiat järjestyy."

Hei rakkaat.

Tänään oli hyvä terapia. Sain kiinni siitä, mikä mun tädin tänne tulemisessa ahdistaa. Se on se suuri ristiriita. Mä odotan sitä, toivon että kaikki menis hyvin ja suunnittelen mitä kaikkea tehtäis yhdessä. Koska mulla on ollut ikävä. Hirveä ikävä.

Sitten taas mietin aikaisempia kertoja ja uskon, että tulen pettymään. Että joko ne peruu koko matkan, tai tädillä ei ole aikaa mulle. Serkut on kamalia. Tai jotain muuta.

Ja mua pelottaa, että petyn taas. Ehkä siis olis parempi kun ei odottais yhtään mitään. Mutten voi mun tunteille mitään. Mä oon ilonen että ne tulee ja toivon, että tää kerta menee paremmin kuin viimeksi.

Taidan siis pitää kiinni inhimillisyydestäni ja toivoa naivistikin parempaa.

Olette rakkaita.

 

Perhonen