Syöt kanasalaatin lopun jääkaapista. Muistat vanhat sipsit, syöt vähän niitä. Vähän suklaata. Kunnes syöt aivan kaiken mitä löydät. Ahmimiskohtauksen jälkeen oksettaa. On paha olla. Itkettää. Menet vessaan ja työnnät sormet kurkkuun. Yökkäät, mutta mitään ei tule. Yhtäkkiä tajuat, että ei, ei tää voi mennä näin. Istut lattialle ja tuijotat tyhjyyteen. Yhä edelleen on ällöttävä ja lihava olo.

Tupakan jälkeen helpottaa vähän. Käyt makaamaan sängylle ja tuijottelet kattoon. Hivelet ajatuksissasi arpia ja yhtäkkiä iskee kova halu ottaa terä ja nähdä verta jälleen. Hetken leikittelet ajatuksella, ihan kuin olisit tulossa hulluksi. Viiltelyn ajattelu tyynnyttää mielen ja se on ainoa asia, joka valtaa pääsi. Pudistat päätäsi ja haukot henkeä. Ei, ei, ei. 

Haluaisit itkeä, mutta kyyneleitä ei tule. Tässä tämä on. Henki ei kulje. Ällöttää. Katsot itseäsi peilistä ja näät kaiken sen rumuuden, jota et ole hetkeen nähnyt. Havahdut ja tajuat, että töihin olisi lähdettävä. Vaihdat vaatteet, meikkaat silmäsi ja hengität syvään.

Kyllä sä selviät. Sä selviät aina.