perjantai, 29. syyskuu 2017

Anna mulle lyijäri ja paperii, en pidä turpaa kii enää.

Hei rakkaat.

Pitkästä aikaa. Oon taas luvattoman paljon laiminlyönyt tänne kirjoittamista.

Halusin tulla kirjoittamaan jostain mulle tärkeästä.

Kiusaamisesta. Jännittämisestä. 

Eteenpäin pääsemisestä.

quote, beauty, and coco chanel -kuva

Olipa kerran tyttö, joka ei koskaan oikein uskaltanut puhua. Sellainen tyttö, joka istui aina vaan hiljaa. Jolla ei ollut mielipiteitä, ainakaan omia. Tai jos oli, ei tyttö uskaltanut niitä ääneen sanoa.

Tyttö ei koskaan uskaltanut viitata koulusa, vaikka olisi tiennyt vastauksen. Vaikka olisi ollut paljon sanottavaa.

Hän oli se tyttö, joka teki kaikki koulun pakolliset esiintymiset pienemmissä ryhmissä. Koska paniikkikohtausten pelko ja valtavat ahdistukset hallitsivat tytön elämää. Tyttö ei oikein uskaltanut lähteä kaupungille. Tai jos hän lähti, vatsa oli kipeä ja ahdisti. Kylmä hiki kihosi otsalle. 

Tyttö ei koskaan kokenut olevansa tarpeeksi hyvä. Tarpeeksi fiksu. Tarpeeksi mitään.

Tyttö ei osannut hymyillä. Tai nauraa.

Tyttö pakeni koulussa vessaan itkemään. Välitunnit kuluivat musiikkia kuunnellen. Se oli tytölle pakokeino. Oma maailma, jossa oli sentään jotain järkeä. Musiikki, jota tyttö kuunteli ei kuitenkaan ollut mitenkään kovin positiivista. Päinvastoin. Hän etsi sellaista musiikkia, jossa joku ymmärsi valtavan pahan olon, joka tytön sisällä myllersi. Josta ei oikein kellekään osannut puhua.

 

 

Tyttöä oli kiusattu lukioon mennessä kymmenen vuotta. Ja kiusaaminen jatkui koko lukion ajan.

Mutta tyttö uskalsi avata vihdoin suunsa. Sanoa, että tarvitsee apua.

Ja sitä apua tyttö myös sai.

 

 

Kolme vuotta lukion loppumisen jälkeen tyttö seisoi yleisön edessä. Jännitys kipristeli rinnassa ja perhoset lensivät vatsassa pyörremyrskyn lailla.

Mutta jännitys ei ollut enää paniikinomaista. Ei lamauttavaa. Vaan herättelevää, positiivista ja ihanaa.

Tyttö puhui sinä päivänä ensin 70:lle ihmiselle. Ja sen jälkeen vielä 50:lle. Omaa tarinaansa. Siitä, mitä hän oli kokenut. Miten hän oli päässyt eteenpäin.

Pienin askelin. Valtavin harppauksin.

 

Tyttö oli ylpeä itsestään. Onnellinen.

Täysin tyytyväinen itseensä.

Aito hymy kasvoillaan.

 

quote, fire, and survive -kuva

perjantai, 25. elokuu 2017

For every moment you loose a little hope, there is always an angel whispering: I´m with you.

Hei rakkaat.

Tulin kirjoittamaan teille vähän erilaista postausta enkeleistä. Uskon enkeleihin. Istuin ulkona tupakalla. Oli jo pimeää, ilta viilennyt. Sellainen ihana syksyinen ilta, jolloin kietoudutaan vilttiin ja poltetaan kynttilöitä. Rukoilin enkeleitä. Tai en mä tiedä. Juttelin enkeleille itsekseni. Pyysin apua, sillä omat voimat on vähissä. Pyysin jotain merkkiä. Spotifysta tuli sellainen bändi eteen, jota olen paljon aiemmin kuunnellut. Se pysäytti. Tulin sisään ja tunsin valtavaa halua kirjoittaa enkeleistä. Ehkä viesti on se, että mun pitäisi kirjoittaa teille enkeleistä. Niistä kokemuksista, joita mulla on.

Olen aina uskonut enkeleihin, mutta ensimmäisen kerran konkreettisesti koin enkelien voiman selvänäkijän luona. Hän teki mulle mielikuvaharjoitteen, jossa arkkienkeli Mikael kietoi päälleni violetin viitan. Viitta suojaa minua. Siitä tuli hirveän lämmin ja turvallinen olo. Hämmentynytkin. Aloin itkeä ja itkin vaan. Silti tunsin olevani turvassa. 

Seuraava herättävä kokemus oli ensimmäisessä omassa asunnossani. Etsin enkelimeditaatiota ja löysin sellaisen. Suljin silmäni ja meditoin. Tunsin ensin voimakasta lämpöä ja sen jälkeen tuntui siltä, kuin joku olisi laittanut kätensä viiltelyarvilleni. Säpsähdin, mutten avannut silmiäni. Tunsin voimakkaasti, että huoneessa olevassa tuolissa istui enkeli.

Kun pyydän enkeleiltä tai rukoilen enkeleitä, minut täyttää valtava lämpö. Tulee hyvä olo. En osaa selittää sitä. Saan tyyneyttä ja rauhaa.

Eilen oli todella, todella vaikea päivä. Aamulla bussissa tuntui, että paniikkikohtaus oli tulossa. Ahdisti, kuristi, puristi.. Pyysin enkeleiltä merkkiä. Apua. Sen paikan oven edessä, jonne olin menossa, oli maassa höyhen. Ahdistus lähti. Tiesin, että olin oikeassa paikassa. Ihan samanlainen höyhen oli myös sillä matkalla, kun sain viimein vaikean päätöksen tehtyä. Lähdin kavereiden kanssa hakemaan mun kamoja kihlattuni luota. Sattui ihan hirveästi. Matkalla autolle oli höyhen kuin kertoakseen, että vaikka sattuu ja on vaikeaa, olen tehnyt oikean päätöksen.

Kuvahaun tulos haulle angels

 

 

maanantai, 14. elokuu 2017

Rikki.

Miksen mä saisi olla itsekäs, kylmä ja ajattelematta ketään muuta?

Ajatukset pyörii itsetuhoista kehää. 

Ihan mitä vaan, millä saa pään sekaisin. Mä haluan paeta. Mäkin haluan unohtaa. Nollata pään ja olla ottamatta vastuuta siitä, mitä teen.

Terät.. Jos mä vaan tarttuisin siihen veitseen ja vetelisin sillä kunnolla. Paskanko väliä, miltä se kenestäkään muusta tuntuisi. Paskanko väliä, mitä se mulle tekisi.

Raapiminen.

Ahmiminen.

............................

Itsemurha.

Mitä väliä sillä on?

Mennään syvään päähän niin että rytisee. Antaa mennä vaan. Kun ei enää jaksaisi välittää. Kun ei enää jaksaisi tuntea mitään. 

Kun ei jaksaisi mitään.

Kaikkein vähiten omaa itseään.

feeling, mistake, and quotes -kuva

Mä en halua tuntea näin.

Mulla on niin ristiriitainen olo. 

Mä tiedän, että mulla on kaikki ihan hyvin. Mä olen tehnyt saatanasti duunia, että mun pää on nyt niin hyvässä kunnossa kuin on. Nuo yllä olevat on vain ajatuksia. Mä tiedän sisällä, etten mä toimisi niiden mukaan. Mä olen vahvempi nyt. Mä olen terveempi. Nyt on paska päivä. Paska olo. Mutta mä tiedän, ettei se tuolla itsetuhoisella käytöksellä parane. Se menee pahemmaksi. Se saattaa suistaa mut takaisin sinne syvyyteen.

MÄ EN HALUA ENÄÄ TUNTEA.

MÄ EN HALUA ENÄÄ TEHDÄ NIIN HELVETIN PALJON DUUNIA ITSENI KANSSA.

Helvetti.

 

sad, depressed, and depression -kuva

 

keskiviikko, 2. elokuu 2017

Olen niin väsynyt tähän kylmyyteen, joka kahden ihmisen välillä vallitsee.

Halusin katsoa kanssasi tähtiä, maata sylikkäin niityllä, en koskaan lähteä.

Nyt tänään mietin mitä jäljellä on, sanat on puhuttu vain sydän onneton.

Vaikka olemme kahden, olet jossain kaukana.

Ilma on hiljaisuudesta sakea.

Katsot minua silmiin, ja pidätät itkua.

On myönnettävä kai, että ollaan lähellä loppua.

Lupasin sua ikuisesti rakastaa, en tiedä jaksanko sitä enää lunastaa.

Olen niin väsynyt tähän kylmyyteen, joka kahden ihmisen välillä vallitsee.

Vaikka olemme kahden, olet jossain kaukana.

Ilma on hiljaisuudesta sakea.

Katsot minua silmiin, ja pidätät itkua.

On myönnettävä kai, että ollaan lähellä loppua.

Tunne sydämestämme hävisi, sä varmaan jo tiesit että näin tässä kävisi.

Sanoisin aina ikuisia valheita, ei koskaan, ei koskaan enään tälläisiä kahleita.

Vaikka olemme kahden, olet jossain kaukana.

Ilma on hiljaisuudesta sakea.

Katsot minua silmiin, ja pidätät itkua.

On myönnettävä kai, että ollaan lähellä loppua.

Kim Herold: Lähellä loppua

quote, love, and fuck -kuva

 

 

Mä en kuule susta mitään kolmeen päivään. Vihdoin puhelin soi, keskellä yötä. Mietin hetken, vastaanko ollenkaan. Pitäisi nukkua, mutta ikävä rusentaa rintaa. Hapuilen puhelimen ja vastaan. Olet humalassa. Kännissä. Aivan sekaisin. Ja mitä sä teet?

Vittuilet mulle.

Haastat riitaa.

Sulla ei ole muuta sanottavaa kolmen päivän jälkeen. Melkein viikkoon ei olla nähty. 

Haluaisin lyödä sulle luurin korvaan. Sattuu niin saatanasti, etten osaa edes kuvailla sitä. 

keskiviikko, 12. heinäkuu 2017

When I said I loved you, I really fucking ment it.

Se pistää. Lujaa. Ikävä.

Haluaisin vaan soittaa. Laittaa viestiä. Sanoa, että anteeksi. Mä tarvitsen sua. Tarvitsetko sä vielä mua? Ikävöin sua. Ikävöitkö sä koskaan mua? Sattuuko suhun samalla tavalla kun kuulet mun nimen? Kun näät mun kuvan? Vyöryykö sullekin muistoja? Hetkiä, tunteita.. 

Tuntuu kuin halvaantuisin siitä tunteesta mun sisällä.

quote, hurt, and cold -kuva

 

Muistot aaltoilee. On hyviä hetkiä. Huonoja hetkiä.

Olit niin tarvitseva. Sun kanssa se on joko all in tai ei ollenkaan. Ja pidemmän päälle ei sellaista jaksa.Mä en ole tilivelvollinen sulle. En ole koskaan ollut. Mutta siltä sä sait kaiken tuntumaan. Ihan kuin mun pitäisi pyytää lupa kaikkeen. Omiin tekemisiini, ajatuksiini, tunteisiini... Pelkäsin niin paljon, että hylkäät mut. Olit kuin riippuvuus. Mä olin riippuvainen sun hyväksynnästä. Susta.

Mutta oliko se kaikki susta kiinni?

Mä olin paskana. Terapiassa puhuttiin siitä, kuinka mulla ei ollut omaa persoonallisuutta. Se aiheutti sitä riippuvuutta muista. En tiennyt sitä silloin, mutta takerruin toisten persooniin. Tein niistä itselleni persoonan, joka ei kuitenkaan ollut minä.

En tiedä, onko siinä mitään järkeä.

En osaa sitä selittää sen paremminkaan.

 

love -kuva

 

Kun mä vaan.. En tiedä. Pitäisikö mun yrittää puhua sulle. Kertoa kaikki, kaikki se mikä mun päässä pyörii. Ymmärtäisitkö sä? Yrittäisitkö edes ymmärtää? 

Toisaalta, miten sä voisit ymmärtää kun en mä ymmärrä itsekään.

Enkä edes tiedä miksi kirjoitan tätä. Mutta tavallaan haluaisin kai aloittaa puhtaalta pöydältä. Hei, mä olen Perhonen ja sä vaikutat sellaiselta ihmiseltä, johon oikeasti haluaisin tutustua.

En mä tiedä, voisiko se onnistua.

Enkä mä tiedä, mitä sä haluat. Haluatko enää mitään.

 

love, quote, and heart -kuva