lauantai, 31. maaliskuu 2018

Ku mä oon jurrissa, mä en ehdi pelkää kuolemaa.

Jotkut biisit iskee kuin leka. Otsikon teksti on costeen biisistä "Pakoon pahaa oloo". Iski kuin leka.

Oon miettiny tässä paljon alkoholia. Miksi mä käytin sitä jossain vaiheessa niin paljon. 

Kännissä sun ei tarvitse miettiä huomista. On vaan se hetki. Se humala. Nää ihmiset. Valot, musiikki. Tanssilattialla tulee hiki ja tunnet olevasi elossa.

Itsetuhoiselle sopivat toki loistavasti myös pahat olot. Krapulat, oksennukset. Massiiviset paniikkikohtaukset ja ihmisahdistus täpötäydellä tanssilattialla. Se, ettei viiltely tuntunut niin pahalle humalassa. Saattoi viiltää syvemmälle. Katsoa hypnoosissa kuinka veri virtasi. Ja olo oli vapaa.

Kännissä oli vapaampi. Ei tarvinnut miettiä sitä, mitä muut musta ajattelevat. 

Mä oon aina ollut hyvä siinä. Juomisessa. Kestän paljon alkoholia. Jaksan sen avulla tanssia aamuun asti. Oon myös se kanaemo joka huolehtii, kuuntelee ja auttaa.

Kokeilin myös pilveä silloin muutaman kerran.

En oikeastaan välittänyt enää. Kunhan oli pää sekaisin, niin kaikki oli hyvin. Vaikkei todellisuudessa ollutkaan. Olin niin hirveän rikki sisältä. Mulla oli ihan saatanan paha olo. 

Kännissä mä saatoin näyttää muille et hei, mul on hauskaa, mä voin tehdä näin, mä voin elää näin. 

Ne ihmiset eivät nähneet sitä, kuka mä todellisuudessa olin.

Pakeneva ihmisraunio.

Mä viiltelin, ryyppäsin, ahmin, oksensin... Harrastin seksiä eri miesten kanssa. Annoin niiden miesten olla väkivaltaisia mua kohtaan. Koska mä ansaitsin sen kaiken.

Mitä väliä siinä vaiheessa enää oli millään?

Mä olin jo rikki.

Palasina.

Täysin paskana.

Enkä mä uskonut, että mä koskaan nousisin siitä. En mä halunnut nousta siitä. Mä halusin jäädä sinne paskaan rypemään. Koska se oli tuttua ja turvallista.

 

Ja nyt mä en mitään muuta pelkää niin paljon kuin sitä, että mä palaan sinne.

Mä haluan tehdä kaikkeni, etten palaisi sinne enää.

 

Koska mä haluan tätä elämää.

 

sunnuntai, 25. maaliskuu 2018

Sun sylissäs en koskaan pelänny aamuu.

Hei rakkaat.

Ja hyvää tätä vuotta. Olen kyllä kirjoittanut jonkun verran, mutta en tänne. Tämä vuosi on alkanut haastavasti. Olen koulussa ja teen töitä sekä sen lisäksi muutamaa projektia. Mies retkahti muistaakseni tammikuun lopussa. Hän on sen jälkeen ollut masentunut ja ahdistunut. Joka päivä jännittää, että millainenhan päivä tänään on.

Ystävissä on sairastavia  nyt. Yritän tukea ja auttaa. Rakastaa ja olla siinä.

Isoisä oli yli kuukauden saattohoidossa. Hän kuoli eilen. Padot aukesivat.

Ja sitten mä huomaan sen. Mä en ole kolmeen viikkoon nukkunut kunnolla. Nään painajaisia. Pyörin, en saa unta. Se pieni ääni mun päässä on taas saanut vallata alaa. Koen olevani huono, riittämätön ja turha. Hyödytön. Itkettää koko ajan. Ärsyttää pienet asiat.

Ja mä oon niin heikko. Paska ihminen. Taas tää on tätä. 

Miksen mä vaan voi osata tätä elämää? 

Tänä vuonna tulee kymmenen vuotta siitä, kun olin ensimmäisen kerran tekemässä itsemurhaa. Kymmenen vuotta! Ja mitä kaikkea sille matkalle onkaan mahtunut.

Mitä kaikkea olisi jäänyt kokematta...

Ja silti, yhä vieläkään mä en osaa elää tätä elämää. Mä kuormitan itseäni liikaa, kunnes ratkean taas niihin vanhoihin, tuttuihin kuvioihin. 

 

 

perjantai, 29. joulukuu 2017

I don´t wanna see you with her, I don´t think that I´m that strong.

Hirveä kirjoitusblokki.

Huomaan että mun ajatukset palaa jatkuvasti viime kesään. Mä ajattelin silloin, että näinköhän tää parisuhde oli tässä. Kuvittelin mun rakkaan jonkun toisen kanssa. Se muuten sattuu. En suosittele.

Mun on vaikea karistaa niitä fiiliksiä. 

Kun kävin hakemassa mun kamoja. Rakas nukkui sängyssä. Olisin vain halunnut kivuta viereen. Halata ja vakuuttaa, että kaikki järjestyy. Otin kassin sängyn alta, laitoin siihen tavaroita ja suukotin rakkaan otsaa. Mun on mentävä, kuiskasin ja pelkäsin, että hajoan siihen paikkaan. Se tunne, kun laitoin ulko-oven kiinni lähtiessäni.

Mä en ole koskaan tuntenut hajoavani niin pahasti. Ajattelin vaan, että ottakaa joku kiinni. Mä putoan. Kovaa. Repeän. Ratkean. Kuolen.

Tähän mä kuolen.

Onneksi mulla oli ihmisiä mukana. Jotka ajoivat mut turvaan. Sinä päivänä en oikein osannut puhua. En osannut mitään. Kunnes mun ystävä soitti ja sanoi, että oli nähnyt mun rakkaan niissä omissa porukoissaan kaupungilla. Kalja kädessä.

Silloin mä tiesin, että tein ihan oikein.

Mä en ole kenenkään kynnysmatto.

En, vaikka kuinka rakastaisin. 

Koska mä ihan todella rakastan. Tää ois paljon helpompaa, jos en rakastais, ajattelin kesällä. Mutta kun mä rakastan sitä ihmistä, joka ei juo. Joka rakastaa mua takaisin. 

 

love, quotes, and home -kuva

sunnuntai, 5. marraskuu 2017

Voiko sataa mokaa enää sovittaa?

ache, crash, and paragraph -kuva

 

Muistoja vyöryy yli. Mulla oli ihan hauska ilta, kunnes et tullutkaan hakemaan. Soitin sulle ja sä olit kännissä. Sekaisin. Ihan todella sekaisin.

Sanoit, että olet vetänyt vaikka mitä. Millään ei ole merkitystä. Ympärillä tapellaan. Sulle huudetaan, kuulen sen taustalla. Lähdet ulos ilman sun paitaa ja kenkiä.

Minä soitan poliisit, jotka hakevat sut itsetuhoisena putkaan.

Olet mulle siitä vihainen.

Mä makaan sängyssä ja huudan ihan kuin mua tapettaisi. Jokin kuolee mun sisällä. Itku ei meinaa loppua ja sydän repeää.

Ystävät ympärillä eivät oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Sanon, että menkää te katsomaan kokkoa. Kyllä mä tulen kohta.

Turta olo valtaa mut. Liikun kuin zombie. Menen katsomaan kokkoa. Yritän hymyillä lapsille, kun he kysyvät, mihin hävisin ja miksi olen itkenyt. Olen kateellinen lapsille, jotka eivät vielä ymmärrä sitä, miten helvetin huolissaan, peloissaan ja kipeä voikaan sisältä olla. 

Nukkumaan menon koittaessa käyn patjalleni lattialle yksin. Kuuntelen kuinka yläkerrassa ystäväpariskunta on myös käymässä nukkumaan. He nauravat. Ovat varmaan lähekkäin. Vierekkäin.

Mulla on kylmä. Huoli. Pelko.

Mitä jos mä en koskaan enää pääse sun viereen?

Mitä jos tää oli tässä?

Kaikki?

Kävelen keittiöön ja otan sen tutun veitsen käteen. Kukaan ei huomaisi, ketään ei kiinnostaisi. Jos hetken voisin turvautua vanhaan ystävääni? Miksen mä saisi olla itsekäs?

Leikittelen veitsellä ihoani vasten, mutten viillä.

Mä en halua sitä. Ja mä tiedän, ettet säkään tahtoisi että satutan itseäni sun takia.

 

Muistan kuinka puhelimessa uhkailit, että jos en tule kotiin, sun pitää etsiä joku toinen. Olet niin yksinäinen. Olisin halunnut lyödä sua, koska sä et tajunnut, etten mä mitään muuta olisikaan niin halunnut, kuin tulla kotiin. Sun viereen. Mä olin niin saatanan yksin. Yksinäinen.

Mulla oli joka ilta ikävä.

Itkin ja itkin.

Kaikki ympärillä muistutti susta.

Joka ikinen asia.

Ja joka ikinen asia sattui niin syvälle sydämeen.

Tai niihin sydämen palasiin, jotka räjähtivät ympäri mun rintaa kivuliaasti.

 

quotes and love -kuva

maanantai, 23. lokakuu 2017

Kelpaat kelle vaan.

Hei rakkaat.

Mietin usein, mitä on masennuksen jälkeen. Ja että olenko mä oikeasti vahva? Olenko mä minä?

Vuodessa on tapahtunut niin paljon. Mä olen todella vahva. Kävin kesällä sellaisen myllyn läpi, enkä sairastunut. Oli helvetin rankka kesä. Henkisesti olin paskana usein, mutten sairastunut. Annoin itselleni armoa. Lepoa. Annoin ihmisten olla mun lähellä ja auttaa. Turvauduin toisiin ihmisiin ja luotin itseeni. Mä selviän kyllä. Koskaan ei ole ollut todella sitä luottoa itseensä. Ja se tuntuu hyvälle.

Olen tutustunut kotoa muuttamisen jälkeen paljon itseeni. Ja löytänyt minut kaiken sen paskan keskeltä. Ja mä tykkään minusta. Ihan todella. Oon niin onnellinen, että kelpaan myös muille minuna. Juuri tälläisenä.

Masennuksen jälkeen tulee koko elämä. 

Ainakin mulle. Niin paljon hyvää. Valtavia tunteita ja arkisia asioita. Uusia, ihania ihmisiä. Uusia unelmia ja tavoitteita. Mutta ennen kaikkea uskoa siihen, että mä olen hyvä. Mä pärjään. Mä pystyn.

Eikä se haittaa jos putoaa. Pitää vaan antaa toisten ottaa kiinni ja auttaa.

 

Kirjoitan joku päivä paremmalla ajalla.

Olette rakkaita. <3

 

Kuvahaun tulos haulle darkness light quotes

 

Valoa jokaisen syksyyn.

Rakkaudella,

Perhonen