Ei satu. Ei satu. Ei satu! EI SATU!

Sattuupas.

Hei kaikki te lukijani siellä jossakin.

Tänään on ollut ehdottoman huono ilta. Sain paniikkikohtauksen. Olohuoneessa. Juuri kun meinasin paeta omaan huoneeseeni, vanhemmat tulivat kotiin. Eivätkä huomanneet. Onneksi.

Yhä sattuu. Ahdistaa. Mä puristun kasaan. Mä en jaksa. Ymmärrättekö? Miksi mun pitää jaksaa?

Olis niin paljon helpompaa päästää irti. Lipua pois. Antaa tän tuskan vaan tulla ja voittaa eikä joka ainoa sekunti kamppailla sitä vastaan.

Koulussa. Miksei mikään ammattikoulu voi ottaa niitä poikia pois? Mä en halua olla samassa tilassa niiden kanssa. En pysty hengittämään. Ne on siinä.

Kotona. Kaikilla on pinna kireällä. Haetaan iskälle kaljaa, että se olisi paremmalla tuulella. Paskanmarjat. Mitä se mihinkään auttaa?!

Kaiken tämän lisäksi mä oon etääntynyt mun ystävistä. Kaikista paitsi yhdestä, josta on tullut paljon läheisempi. Joka tänäänkin auttoi.

"Puhu mulle jotain. Se tulee taas."

Kaikki uskoi kun sanoin, että menen nukkumaan kun olen niin väsynyt. Oikeasti halusin vaan pakoon. Mä en jaksa selittää niille. En mä osaisi. Ne ei ymmärtäisi sitä oikein tai ollenkaan.

Ei tarvii kattoo tarkkaan ni tiiät mitä tunnen, jos kävelet mun kanssa voin kertoo mihin kuljen.
Mä kuljen katui jotka sattuu mua sisimpään ja ohittelen niitä jotka on onnellisii tääl.
Enkä haluu viedä keneltäkään tunteita, mut mun tunteet ootte mulle pelkkiä ruhjeita.
Mut se on totta, että rakkaus koituu kuolemaks, onks sana rakkaus ees tuttu tääl päin Suomea?

Maailma on rakkaus, sä katot sit mun kulmasta, niin se muistuttaa aika maailmanloppua.
Peli on menetetty, mut jos aikaa jäljel niin täs on mun käsi, mutta miks et ota kädest kii?
Kyl mä ymmärrän jos olet ollut kovilla niin sitten meil on jotain mitä ei oo kovin monilla.
Osa kuoli eikä osa rakasta enää,
ku laskin tunteet hautaa, antaa niiden siellä lepää.
Ja niin on sanottu et aika paikkaa haavat, mut mun haavoi paikates vois syvempää sit kaivaa.
Mä kaipaan rakkautta, mul on siihen tarvet, mä haluun jonkun joka osaa paikkaa mun arvet.
Mä nään sen jonkun tän ihmismassan keskellä, jollakin on tunteet, mut kumpa tietäis kenellä.
Se nousee pystyy kel on tunteet tässä massassa, jos sulla on ni auta mua nousee tästä paskasta.

~Eldis: Anteeksi~

Ei kukaan jaksa auttaa loputtomiin. Eikä kenenkään tarvitsekaan.