Älä katso sitä noin. Se on kamala, itsekäs, kusipää. Sä et halua sitä, sä et halua ihastua siihen, sä et halua siitä mitään. Sä et tarvitse sitä. Sä et tarvitse enempää kipua. Älä edes ajattele, että se on söpö. Ymmärrätkö? Sulla ei ole siihen varaa.

Kukaan ei ihastu rumaan, läskiin, angstiseen ja ujoon tyttöön.

Onko maailmassa sanaa tälle tunteelle? Ei.

Mä vihaan itseäni. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Olen laiska. Läski. Ruma. Helvetin ruma. Kaikki on olleet oikeassa. Kuka haluaisi tälläistä ihmistä?

Ei kukaan.

Kuka haluaa itseään vähättelevää, masentunutta, epävarmaa ja ujoa tyttöä kuten minä?

Ei kukaan.

Se sattuu. Sattuu. Mä olen yrittänyt. Oikeasti yrittänyt. Mä olen laskenut muureja, päästänyt jonkun lähemmäs ja satuttanut itseni uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Se loppuu. Mä en...

Mussa se vika on.

Ei niissä ihmisissä. Se on mussa.

Mä nään unia viiltelystä. Paljon.

Saksia, veitsiä, teriä... Verta.. Helpotusta. Aamulla on miltei mahdotonta olla tarttumatta veitseen. Miltä tuntuisi viedä se reidelle...

Ei... Ei taas tätä.

 

Taistelu mussa on kovaa. Ehkä menen nukkumaan. Unissa on vain kuvia, kuvitelmia. Niihin on hyvä paeta.