Hei rakkaat.

Haluaisin puhua teille yhdestä merkittävästä asiasta mun elämässä. Alkoholista.

Mm... Mistähän aloittaisin...

Mulle on tai siis oli normaalia, että isä joi itsensä humalaan joka perjantai. Pullo tai pari kossua, helvetisti kaljaa. Isä tarvitsee saatanasti juomaa, että se on humalassa. Silti, joka ilta. Pienenä kun isä oli sammunut lattialle, menin sen viereen nukkumaan. Isä olisi voinut murskata mut yöllä jos se olisi pyörähtänyt.

Perjantaijuomisesta (koomasta) se siirtyi myös lauantaille. Vähän sunnuntaina tasoittavia... Sitten viikolla, eihän muutama kalja pahaa tee?

Mä oon nähnyt enemmän alkoholisteja kuin terveitä ihmisiä. Mä luulin, että sellainen juominen on normaalia. Että kaikki aikuiset tekee niin. Sitten mä heräsin. Mun ystävä sano, että se ei ollu ikinä nähnyt humalassa olevaa ihmistä ennen mun isää. Se sattui. Mä häpesin sitä, että isä oli siinä kunnossa kun mulle tuli ystäviä yöksi. Mua hävetti kaikki läpät mitä se heitti. Mua hävetti, miten mun ystävät sääli mua. Osan mielestä se oli coolia. Että mun vanhemmat on rentoja.

Mun isänisä ja isänäiti on alkoholisteja. Mun äidinäiti ja äidinisä on alkoholisteja. Lisäksi isänisä, äidinisä ja äidinäiti ovat olleet väkivaltaisia, mustasukkaisia ja dominoivia. Hakkaamista.

Mun isänisä on jahdannut perhettään lumihangessa kolmenkymmenen asteen pakkasessa haulikon kanssa. Sillä on hoitamaton skitsofrenia.

Alkoholi.

Tuo kuningas alkoholi. 

Kaikki ongelmat ratkeavat pullon avulla. Jokaiseen ongelmaan auttaa ryyppy. Ryypyllä rentoudutaan, kun ei muuten osata. Humalassa selvitetään asiat.

Humalassa tapellaan.

Hakataan toisia.

Lässytetään vanhoja asioita.

Mä olen nähnyt. Mä olen nähnyt, että se ei ole hauskaa. Siinä juomisessa ei ole _mitään_ ihailtavaa. Juominen seurassa, seuran vuoksi on fine. Kunhan se ei mene yli. Mä olen nähnyt sen.

Mä pelkään koko ajan, että musta tulee samanlainen.

Mä pelkään, että siitä tulee mun ainut keino rentoutua.

Mä saan siksi paniikkikohtauksia kun juon.

Musta ei tule sellaista. Mutta ei myöskään absolutistia. Ainakaan nyt vielä.

Alkoholi on kuin perheenjäsen. Se ällöttävä, joka on kuitenkin koko ajan läsnä kaikessa. Se luo varjonsa joka asiaan, joka juhlaan, joka ihmissuhteeseen.

Se on osa mua.

Alkoholismikin.

Ja siksi siitä on pakko puhua. Sitä on pakko käsitellä.

 

Olette rakkaita. Pysykää turvassa.

Kiitos kommenteista.

~Perhonen~

,