Takaisin taas. Upea reissu ihanan ihmisen kanssa.
En oikeen osaa taaskaan kirjoittaa mitään. Vaikka haluaisin, mutten vaan osaa. En osaa kuvailla tätä tunnetta.
Olen onnellinen.
Mutta se mörkö päässä. Se kirkuu. Se huutaa. Raivoaa.
"HUOMAA MUT. OLEN YHÄ TÄÄLLÄ. Ja mä en koskaan jätä sua"
Tolla matkalla mä tajusin, miten paljon pelkään. Aivan kaikkea. Ja kaikki lähtee siitä pelosta, että tapahtuu jotain ikävää, enkä enää pärjääkään. En uskalla enää ottaa riskejä. Kai se sitä on. En halua.....
Suurimmista peloista voisin tehdä tähän listauksen, jospa se auttais mua itseäni ymmärtämään, mitä mä oikein oikeasti pelkään.
1. Ihastuminen. Ehdottomasti numero yksi. Ja samalla vaikein pelko. Se johtaa eristäytymiseen ja muurin rakentamiseen, mikä johtaa edelleen uusiin pelkoihin. Kuten sanotaan, pelko ruokkii pelkoa. Liikaa huonoja kokemuksia tästä asiasta, enkä todellakaan halua enää kokea sitä kaikkea paskaa uudelleen. Mun mielestä ihastuminen tarkoittaa automaattisesti kipua ja surua. Niin se vain menee mun elämässä. Tähän olen tyytynyt, vaikka kaikki väittävät ettei asia ole näin. On vain vaikea uskoa kun ympärilläkin suhteissa tulee vain itkua, surua, mustasukkaisuutta, ahdistusta, pelkoa ja pettymyksiä.
2. Menettäminen. Olen alkanut ihan hullun lailla pelätä, että menetän ystävän, perheenjäsenen tai vaikka ihan vain mun lemmikkimarsun (joista toinen kuoli kesällä). Pelkään, että mut petetään. Mulla on ystävänä yksi sellainen ihminen, joka on aiemmin tehnyt selkäänpuukotus tempun toiselle. Tiedän, että se ihminen on paljon muuttunut siitä ja aikuistunut. Mutta silti se pelko ei hälvene.
Pelkään että menetän S:n. Koska ei mulla ole sillekään enää nykyään muuta kun sitä ainaista saatanan valittamista. Kun ei ole valoa. En nää enää sitä tunneliakaan kun on niin pimeää. Ei kukaan jaksa ainaista ahdistusta ja angstia.
3. Ihmiset. Ihmiset satuttavat toisiaan erittäin julmilla keinoilla. Se voi olla katse. Harkitsematon sana. Tai sitten niinkin konkreettista kuin turpaan veto. Pelkään, mitä ihmiset ajattelee musta. Millainen olen niiden silmissä, kun omilla silmillänikin näytän niin helvetin rumalle ja mitättömälle? Lisäksi ihmisiin kiintyy. Jolloin niihin voi ihastua tai ne voi menettää. Mikä johtaa noihin ylempiin pelkoihin. Ei hyvä.
4. Itseäni. On pelottavaa huomata, mitä kaikkea ajattelee ja tekee. Miten vähän merkitsee itselleen. Tämä johtaa tietynlaiseen holtittomuuteen. Kokeiluun ja vaarallisiin tilanteisiin.
Lisäksi arvostuksen puute saa mut roikkumaan sellaisissa ihmisissä, jotka aiheuttaa mulle vain pahaa mieltä, mutten osaa päästää irti. Osasyynä on sekin, että niiden ansiosta mulla on sentään kavereita. Vaikkei kovin hyviä olekaan.
5. Itkeminen. Tästä pelosta olen osittain päässyt jo eroon, tai ainakaan se ei hallitse niin paljon mun elämää. Pelottaa, että itku tekee musta heikon. Tai ettei se lopu. Tai muuten vaan joku saattaisi huomata, ettei kaikki oliskaan hyvin ja kunnossa.
Tälläinen postaus nyt.
~Perhonen~
En oikeen osaa taaskaan kirjoittaa mitään. Vaikka haluaisin, mutten vaan osaa. En osaa kuvailla tätä tunnetta.
Olen onnellinen.
Mutta se mörkö päässä. Se kirkuu. Se huutaa. Raivoaa.
"HUOMAA MUT. OLEN YHÄ TÄÄLLÄ. Ja mä en koskaan jätä sua"
Tolla matkalla mä tajusin, miten paljon pelkään. Aivan kaikkea. Ja kaikki lähtee siitä pelosta, että tapahtuu jotain ikävää, enkä enää pärjääkään. En uskalla enää ottaa riskejä. Kai se sitä on. En halua.....
Suurimmista peloista voisin tehdä tähän listauksen, jospa se auttais mua itseäni ymmärtämään, mitä mä oikein oikeasti pelkään.
1. Ihastuminen. Ehdottomasti numero yksi. Ja samalla vaikein pelko. Se johtaa eristäytymiseen ja muurin rakentamiseen, mikä johtaa edelleen uusiin pelkoihin. Kuten sanotaan, pelko ruokkii pelkoa. Liikaa huonoja kokemuksia tästä asiasta, enkä todellakaan halua enää kokea sitä kaikkea paskaa uudelleen. Mun mielestä ihastuminen tarkoittaa automaattisesti kipua ja surua. Niin se vain menee mun elämässä. Tähän olen tyytynyt, vaikka kaikki väittävät ettei asia ole näin. On vain vaikea uskoa kun ympärilläkin suhteissa tulee vain itkua, surua, mustasukkaisuutta, ahdistusta, pelkoa ja pettymyksiä.
2. Menettäminen. Olen alkanut ihan hullun lailla pelätä, että menetän ystävän, perheenjäsenen tai vaikka ihan vain mun lemmikkimarsun (joista toinen kuoli kesällä). Pelkään, että mut petetään. Mulla on ystävänä yksi sellainen ihminen, joka on aiemmin tehnyt selkäänpuukotus tempun toiselle. Tiedän, että se ihminen on paljon muuttunut siitä ja aikuistunut. Mutta silti se pelko ei hälvene.
Pelkään että menetän S:n. Koska ei mulla ole sillekään enää nykyään muuta kun sitä ainaista saatanan valittamista. Kun ei ole valoa. En nää enää sitä tunneliakaan kun on niin pimeää. Ei kukaan jaksa ainaista ahdistusta ja angstia.
3. Ihmiset. Ihmiset satuttavat toisiaan erittäin julmilla keinoilla. Se voi olla katse. Harkitsematon sana. Tai sitten niinkin konkreettista kuin turpaan veto. Pelkään, mitä ihmiset ajattelee musta. Millainen olen niiden silmissä, kun omilla silmillänikin näytän niin helvetin rumalle ja mitättömälle? Lisäksi ihmisiin kiintyy. Jolloin niihin voi ihastua tai ne voi menettää. Mikä johtaa noihin ylempiin pelkoihin. Ei hyvä.
4. Itseäni. On pelottavaa huomata, mitä kaikkea ajattelee ja tekee. Miten vähän merkitsee itselleen. Tämä johtaa tietynlaiseen holtittomuuteen. Kokeiluun ja vaarallisiin tilanteisiin.
Lisäksi arvostuksen puute saa mut roikkumaan sellaisissa ihmisissä, jotka aiheuttaa mulle vain pahaa mieltä, mutten osaa päästää irti. Osasyynä on sekin, että niiden ansiosta mulla on sentään kavereita. Vaikkei kovin hyviä olekaan.
5. Itkeminen. Tästä pelosta olen osittain päässyt jo eroon, tai ainakaan se ei hallitse niin paljon mun elämää. Pelottaa, että itku tekee musta heikon. Tai ettei se lopu. Tai muuten vaan joku saattaisi huomata, ettei kaikki oliskaan hyvin ja kunnossa.
Tälläinen postaus nyt.
~Perhonen~
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.