Hei sinulle, joka luet tätä.

Ensinnäkin tahtoisin kertoa sinulle itsestäni. Eli olen kuusitoista vuotias tyttö ja käyn lukiota. Päälle päin olen se tyttö, jolla on kaikki hyvin. Okei, ulkonäöllisesti olen lihava, mutta muuten; minulla on koossa oleva perhe, isä, äiti ja veli sekä ihania ystäviä. Sain peruskoulussa hyviä arvosanoja ja sama on jatkunut lukiossa. Olen hiljainen oppitunneilla ja opettajat pitävät minusta.

Mutta pinnan alla kaikki ei olekaan niin hyvin.

Mua on kiusattu kymmenen vuotta. Eri tavoin, ja kaikkein eniten satuttivat niiden poikien sanomiset, joihin ihastuin. "Voisin olla sun kanssa, mutta kun sä olet tollainen läski." Sen kun kuulee kaksi kertaa, menettää uskonsa kaikkiin poikiin, enkä mahda sille mitään. Ajattelen nykyään kaikista miehistä ja pojista samalla tavalla; ne eivät halua muuta kuin satuttaa mua, joten en mene niiden lähelle. En puhu, koske tai tunne mitään heitä kohtaan.

Kahdeksannella luokalla olin alimmillani tähän mennessä, ajattelin paljon kuolemaa ja kaikkea pahaa, jota voisin tehdä itselleni. Koin, etten ole minkään arvoinen, ettei kukaan välitä, eikä koskaan tulisikaan välittämään minusta. Rippileirillä löysin hyväksyntää muista ihmisistä ja olo helpottui.

Nyt, kun lukio alkoi, aloin saada paniikkikohtauksia. Kuvittelin, että se johtuu pelkästä koulusta, mutta koska kohtauksia tuli viikon sisään kolme, halusin mennä koulupsykologille.

Yhtäkkiä olin täysin vieraan ihmisen luona ja kerroin aivan kaiken itkun lomassa. Revin kaikki vanhat arvet auki tuon ihmisen nähtäväksi ja se helpotti silloin. Nyt olen käynyt psykologilla kolme kertaa ja puhunut mm. ystävistäni, koulukiusaamisesta, perheestäni, ym.

Olen taas pohjalla.

Psykologi sanoi: "Ei siinä ole mitään ihmettelemistä, että ahdistaa." Tuntui, että hän antoi minulle luvan olla heikko ja romahtaa. Koska olen aina ollut se, joka jaksaa kantaa kaiken. Se, joka on aina niin vahva. Mutta psykologi oikeutti ahdistuksen, joka asui sisälläni isona möykkynä.

Nyt se on päässyt valloilleen.

Mutte nyt mä aion voittaa sen, koska mä olen itse tunnistanut ongelmani. Mä en aio antaa periksi enää. Mä tahdon elää.

~Perhonen~