Tyhjyys tässä talossa,
jota joskus kutsuin kodiksi,
lattian pehmeä pumpuli
muuttui rosoiseksi kiveksi,
se lävistää ihon kivulla.
Olen täynnä tuskaa.
Haluaisin ottaa selvää
missä kohtaa maailma lakkasi
kierimästä,
spiraalin huipulta pohjalle
ja takaisin.
Sanoiko Jumala "kieri"
maailma totteli hetken
kunnes sekin meni
romukoppaan.
Henki ei kulje sisään
minä tukehdun.
Huominen on pelottava,
pelottavampi kuin pimeys,
pelottavampi kuin yö
ja hiekka varpaiden välissä.
Keuhkot huutavat happea,
mitään ei tahtomalla saa,
hengitän savua
kunnes tukehdun.
Yö on täynnä kuiskauksia,
vaihdettuja suudelmia
ja kipeitä hyvästejä.
Minä en tahtoisi lähteä,
mutta sinä tahdot niin
ja minä menen.
Vaellan läpi lasinsirujen
kunnes tuntuu,
mikään voi enää sattua.
Sinä tulet,
minuun sattuu taas,
enemmän, syvemmin,
voiko huomista olla enää
kaiken sen jälkeen?
Huokaus tukahtuu,
tyyny on imenyt valtameren,
kyyneleet jatkavat vierimistä
tip tap, tip tap,
poskilta huulille,
huulilta leukaan
ja leualta tyynylle.
Tip tap, tip tap,
ehkä huominen on parempi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.