Perhonen liisi kohti taivasta, joka välkkyi kuin sininen järvi. Kuin tuhat kristallia, se aukesi pääni päällä täynnä pieniä ja suuria hattaroita.

Neonvihreä ruohonkorsi kaartui kastepisaroiden painosta ja saatoin tuntea lehtien huokaavaan lempeässä kesätuulessa.

Pilvet lipuivat yllättävän nopeasti, kun minä makasin siinä. Olin kuin lapsi, joka ensi kertaa avasi silmänsä näkemään maailman kauneuden.

Pisarat putoilivat ja helisivät kuin triangeli tuuleen. Maassa tunsin rummun, pehmeän kaiun joka toi rytmiä tuulen puhallinsoittimiin. Hengitin hiljaa.

Kurotin käteni kohti taivasta.

Voi kuinka pieneltä, vasta alkaneelta minun käteni näyttikään ikivanhaa ja ikinuorta taivasta vasten.

Huokaisin ja suljin silmäni.

Luomelleni tipahtanut pisara tuntui pehmeältä.

Ettehän herätä minua vielä?