Kello 21.26. Kädet tärisevät, sydän hakkaa. Hymyilet hermostuneena. Hengität syvään ja avaat oven. Seisot ulkona ja räpläät kännykkää. Ihan rauhassa. Sä pystyt tähän. Se on mukava mies. Huuh. Hengitä.

21.28. Näät miehen ja voisit vannoa että siinä hän on. Mutta mies katsoo sinua pitkään, kääntää päänsä ja kävelee ohi. Taisin olla väärässä.

21.32. Olet aika varma, että kyllä se oli se mies. Hän ei tule takaisin. Tunnet pettymyksen valuvan lävitsesi mutta odotat vielä hetken.

21.37. Avaat oven ja menet kotiin. Pettymys tuntuu, ja haluaisit itkeä. Mutta hei, tälläistähän se on. Laitat miehelle viestiä, että menikö pupu pöksyyn. Hän ei enää vastaa viesteihisi.

Turta olo. Itkettää, mutten itke. Haluan viillellä, mutten viiltele. Kyynel pyrkii silmäkulmaan ja pyyhin sen vihaisena pois. Ei vittu, yksikään mies ei ole mun kyyneleiden arvoinen.

Oikeasti mä en taida olla yhdenkään miehen arvoinen. Kukaan ei halua mua. Ja niin. Maailma on kauniiden ihmisten paikka.

Jossa kauniit ihmiset seurustelevat, suutelevat, menevät kihloihin, harrastavat seksiä, saavat lapsia, menevät naimisiin ja vanhenevat yhdessä.

 

Kukaan ei voi ymmärtää sitä painia mitä kävin itseni kanssa että edes suostuin tapaamaan. Mä pelkään sellaista ihan helvetisti. Ja sitten käy näin. Ei vittu. Ei vittu. Vitun vittu.

Hymy naamalle ja eteenpäin.

Helvetin hyvin menee, kiitos kysymästä.