Milloin kiusaaminen alkoi?

Mun kiusaaminen alkoi päiväkodissa, kun muutin uuteen paikkaan. Olin neljän vanha.

Miten kauan kiusaaminen jatkui?

Kiusaaminen jatkui päiväkodissa, eskarissa, alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa. Nyt kun olen ammattikoulussa, mua ei enää kiusata eli kiusaamista jatkui 13 vuotta.

Millaista kiusaaminen oli? Henkistä, fyysistä...?

Enimmäkseen henkistä. Porukan ulkopuolelle jättämistä, haukkumista, juorujen levittämistä... Nettiin ja puhelimeen kiusaaminen siirtyi yläkoulussa. Silloin pienempänä, eskarissa ja alakoulun alussa kiusaaminen oli fyysisempää. Hakattiin, rikottiin tavaroita... 

Puuttuiko kukaan kiusaamiseen? Puhuitko kenellekään asiasta?

Mä olen aina ollut avoin siitä, että mua kiusataan. Vanhemmat yrittivät puuttua asiaan, puhua koulussa, jne. mutta se vain pahensi tilannetta. Oikeastaan kukaan oppilaista ei ole koskaan puuttunut kiusaamiseen millään tavalla. Yläkoulussa yksi mun ystävistä sanoi, että oikeasti voisitte lopettaa mun kiusaajille ja he siirtyivät hetkeksi muihin uhreihin ja muuttivat kiusaamistapaansa näkymättömämmäksi.

Millaisia jälkiä kiusaaminen on jättänyt?

Masennuksen, jota olen nyt sairastanut viisi vuotta. Käyn terapiassa. Paniikkihäiriön, ihmisten pelon, etenkin miesten. Mä en ole koskaan kunnolla seurustellut, koska pelkään. Mä pelkään uusia ja tuntemattomia tilanteita. Lisäksi mä syytän kiusaamista osittain siitä, että mut yritettiin 14 vuotiaana raiskata, sillä hain hyväksyntää. Se jätkä osasi antaa sille kiusatulle, rikkinäiselle tytölle kauniita sanoja ja jonkinlaisen arvon tunteen. Mä olen ollut usein lähellä itsemurhaa, mun itsetunto on murusina.... Niin syvät haavat ja arvet... Vaikea selittää, mutta kiusaaminen, kaikki se kipu, tuska, ahdistus, se muuttaa ihmistä.

Onko kukaan kiusaajista tullut pyytämään anteeksi?

Ei.

Voisitko antaa anteeksi?

En usko. Hyvä esimerkki on paljon esillä ollut paperin ryttääminen. Vaikka sä kuinka pyytäisit anteeksi, ei se koskaan palaa suoraksi ja ehjäksi. Riippuu miten, milloin ja mistä syistä ihminen tulisi anteeksi antamaan. Unohda en koskaan.

Haluaisin kiittää A2-iltaa siitä, että kiusaamista tuotiin esille. Erityinen kiitos Kristoffer Ignatiukselle, jonka tarina sai mut itkemään. Olet helvetin vahva ihminen ja rohkea, kun jaat tarinaasi.

Mua pitää pinnalla musiikki, kirjoittaminen ja se, että tästä on joku selvinnyt. Tästä suosta, tästä pimeästä paikasta voi nousta, päästä ulos ja selvitä vahvemmaksi.

 

Ehkä vielä joskus on nollatoleranssi kiusaamiselle. 

Mutta puhuminen ja keskustelu on hyvä alku.

Mun haavat on vielä niin auki, etten tiedä, voiko tästä selvitä. Kerron sitten joskus, jos tiedän.

 

Rakkaudella,

Perhonen

 

P.S. Jokainen on arvokas. Ihan jokainen.