Hiivin hiljaa sun taakse ja halaan. Kyyneleet alkaa valua sun silmistä ja painat pääsi mun rintaan. "Mä olin varma, ettet sä anna ikinä mulle anteeksi." Ja mä halaan sua kovempaa, enkä halua päästää irti enää. Sillä hetkellä mä tiesin, että olin antanut anteeksi ja unohtanut. 

Hei rakkaat.

Mun elämässä on ollut isoa myllerrystä tunne- ja ihmissuhdepuolella. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo, mutta mulla on nyt parempi olo. Mulla oli ihan hirveä ikävä mun parasta ystävää, mutta annoin aikaa. Me nähtiin ja mulla oli niin hyvä olla. Tuntu hyvälle halata. En olis tahtonut päästää ollenkaan irti. Mut ei tässä olla kai mihinkään menossa, voidaan halata uudelleen vielä monena vuonna, monina vuosikymmeninä toivon mukaan.

Lisäksi muidenkin ystävien kanssa ollaan löydetty tie takaisin siihen, että molemmat välittää toisistaan. Että on ollut ikävä. Että lopulta tarvitsemme toisiamme. Se tuntuu hyvälle.

 

Katselen kuvia uudelleen ja tunnen miten sydämeni palaset palailevat paikalleen. Ystävät ovat liima, joka pitää mun sydämen kasassa. Hymyilen ja itken.

Jos joskus elämässä on helvetinmoinen myrsky, ankkurina mulla on ystävät, majakkana jotta löydän turvallisesti takaisin ja se on erittäin lohduttava tieto.

 

-Perhonen-