"You make me feel like I´m living a teenage dream. Every February you´ll be my Valentine. I finally found you, my missing puzzle piece, I´m complete."

Hassua. Siitäkin on jo vuosi.

Olipa kerran eksynyt tyttö, vieraassa kaupungissa. Hän siivosi portaikkoja syljestä, purkan jämistä ja karkeista. Sitten eräänä päivänä hän tapasi prinssin. Prinssi oli suloinen, ruskeat hiukset ja tähtisilmät, ja suu maistui mintulle.

Tuo prinssi sanoi juuri ne oikeat sanat tytölle, ja tyttö tunsi itsensä prinsessaksi. Se viikko oli täynnä hämmentäviä tunteita ja prinsessa halusi kokea kaiken tuon prinssin kanssa koska oli varma, että prinssi katoaisi. Puoli vuotta siitä eteenpäin prinsessa epäröi. Tulisiko jutusta mitään ja oliko prinssi muiden prinsessojen kanssa niinä iltoina, kun prinsessa oli kotonaan kaukana poissa?

Tuli eron hetki, kyynelten täyteinen. Prinssi pyysi prinsessaansa turhaan jäämään, sillä prinsessa halusi kovettaa sydämensä, tulla turraksi taas. Viikot vierivät ja prinssi lauloi tytölle, kuinka olisi pitänyt kertoa, miten paljon välittää. Prinsessa halusi kovasti, että häntä rakastetaan kaiken jälkeen ja hän palasi prinssin valtakuntaan.

Prinssi ja prinsessa pitivät toistensa seurasta ja prinsessa oli ulospäinkin paljon valoisampi ja iloisempi.

Ongelmia kuitenkin tuli, kuten arvata saattaa prinsessan taustaa ajatellen, eihän kukaan niin rikkinäinen voi koskaan saada suhdettaan toimimaan. Niinpä tuli toisen eron hetki, tällä kertaa lopullisen.

Prinssi joi suruissaan palatsissaan ja soitteli prinsessansa perään haukkuen muiden miesten perään kaihoavaksi huoraksi. Satu helähti rikki ja prinsessa olikin tavallinen tyttö, keskellä sydänsurua. Prinssi oli paljastunut rumaakin rumemmaksi rupisammakoksi.

Tyttö oli varma päätöksestään, vaikka tunsikin pojan huulet omillaan ja kädet ympärillään. Hän sulki puhelimensa ja päätti, ettei usko enää satuihin.