Hiljaisuus. "Se on kuollut. Tänään." Hengitys pysähtyy, tuntuu että pakahdun. Muistelen nauravia kasvoja.. Poissa? Miten, miksi? Kuka, milloin, mitä?

MIKSI?!!

Tajuan, etten ole hengittänyt. Hengitän sisään, mutta keuhkoihin koskee. Ahdistaa. Menen lukkoon. Kerron uutisen jonkun toisen äänellä. En puhu asiasta enää. Välttelen kaikkea siihen liittyvää. Miksi mä saan elää ja toinen, rakastettu ja elämäntahtoinen, joutui kuolemaan?

Hei rakkaat.

Anteeksi, etten ole kirjoittanut. Olen aloittanut miljoona kertaa, pari sanaa, pari lausetta. Sitten olen sulkenut vain ruudun ja hylännyt kirjoituksen.

Ahdistaa ihan helvetisti. Huomenna on eka ravintoterapia. Meen uuteen paikkaan yöks suht uuden ihmisen luo. Pelottaa. Ahdistaa.

En tiedä.

Ei tästäkään tuu mitään.

Jumalauta.