Nyt rasahtelee päässä ja pahasti. Pyydän siis jo etukäteen anteeksi mahdollisia kirosanoja ja epäselvää tekstiä. Pakko purkaa tää jonnekin tai mä räjähdän.

Koulu vituttaa. Niin kovaa, että kun meille tuli joku vitun fiiliskysely niin annoin palaa. Kirjoitin, etten kyseistä laitosta suosittelisi kellekään. Kukaan ei ota vastuuta mistään, ei niin mistään. Tuntuu, että rämpii jossain helvetin suossa eteenpäin, ja miettii, että ei tää voi olla tän arvoista.

Vituttaa parisuhde. Vituttaa riippuvuudet, mielenterveydenongelmat ja se, että on se niin saatanan vaikeaa ottaa vastuuta mistään. Kun minä vaan makaan täällä maassa ja annan kaiken sataa niskaan. Mitä minä voisin? No voisit OTTAA VASTUUN OMASTA ELÄMÄSTÄSI ja lopettaa sen helvetin nillittämisen minulle. Ai että. Ja kyllä, minä ymmärrän. Olen itsekin ollut hajalla, olen itsekin ollut sairas.

Mutta kun ei sua vaan kukaan sieltä pelasta, jos sä et sitä itse tee. Niin se vaan elämässä menee. Kukaan ei tee sun puolesta sitä duunia, jos sä et itse sitä tee. 

Fakta.

Ei kukaan sieltä munkaan kuopasta mua ylös nostanut. Mä kiipesin ihan itse. MINÄ ITSE. Sen takia mua ärsyttää uhriutujat ja marttyyrit. Ai että voi ihminen nähdä punaista.

Onhan se totta, että ihmiset ympärillä ovat auttaneet. Tukeneet, kannustaneet ja tsempanneet. Mutta kun se työ on joka tapauksessa, missä tahansa tapauksessa tehtävä itse.

Ei ole oikoteitä onneen. Anteeksi, vihaan tuota sanontaa. Tähän se kuitenkin sopii.

Vituttaa isä, jolle vuodatan sydänverellä asioita ja saan vastaukseksi pelkkää paskaa. Kestän ja kestän. Syyllistyn itsekin siihen, että makaan ja otan paskaa vastaan. Mutta en ota enää. Mä en jaksa enää. Mulle riitti. Joku raja silläkin paskalla pitää olla. Vaikka kuinka ollaan perhettä.

Vituttaa se, että joillekin ihmisille sä oot vaan joku helvetin paskakaivo, minne kipataan kaikki mielen päällä olevat asiat. Ei ees esitetä, että mun asiat kiinnostais tippaakaan, vaan annetaan tulla. Kyllä sen niskaan voi kaataa. Ja kun sillä on aina hyviä neuvoja.

Kun se jaksaa välittää.

Voin kertoa, että aina ei vaan yksinkertaisesti jaksaisi välittää.

Vituttaa minä itse. Se, että yhä edelleenkin mun sisältä kumpuaa niitä syvällä olevia epävarmuuksia ja itsesyytöksiä. Että mä aina, koko ajan kilpailen kaikkien kanssa siitä, kuka on paras. Ja jos mä en ole paras, otan sen itseeni. Että mussa on jotain vikaa. Vituttaa se, että tunnen huonoa omaatuntoa, kun olen itsekäs. Vituttaa se, etten osaa olla tarpeeksi itsekäs. Vieläkään.

Vituttaa se, että elämä junnaa ja tuntuu taas vaihteeksi, että ihan koko maailma kaatuu niskaan. 

Ja nyt kun tämä kaikki on vuodatettu, niin vituttaa se, että nostan omaa verenpainettani sillä, että olen näin ärsyyntynyt kaikkeen ja kaikkiin. 

Oiskohan siinä kaikki?

 

Kiitos ja anteeksi. 

Kyllä muuten helpotti.