anxiety, fear, and afraid -kuva

 

Hei rakkaat.

Jotenkin vaikea kirjoittaa nyt tai löytää sanoja. Jo pari päivää vaivannut vähän sellainen alakuloinen, kiukkuinen ja ärtynyt fiilis. Johtuen omista epävarmuuksista.

Kun mähän en ole koskaan aiemmin ollut parisuhteessa. Ja mun mielessä kaikki on suoritusta ja kilpailua. Mä en tiedä osaanko mä tätä. Olenko mä riittävän hyvä. Osaanko olla ja puhua. Kertoa, jakaa, auttaa, rakastaa.. Koska mä haluan olla hyvä. Mä haluan olla paras. Mä haluan olla rakkauden arvoinen. Mä haluan olla mun miehen arvoinen. Mä haluan että tää onnistuu. Että mä osaan ja pystyn.

Vaikea jotenkin selittää. 

 

your eyes, first time, and you'll believe -kuva

 

Mä tavallaan olisin halunnut että tämä mies olisi ollut ensimmäinen monessa muussakin asiassa. Koska nyt mä tunnen olevani vahingoittunut. Monesti seksin jälkeen mä tunnen itseni hyväksikäytetyksi.

Se on iso ongelma mulle, koska mies ei tee väärin. Hän on ensimmäinen, ainoa, joka tekee oikein. Joka ei satuta. Joka ei vaadi. Joka ei pakota.

Mä haluaisin ihan todella, ettei sitä tunnetta tulisi, mutten voi sille mitään. Eikä se aina tule. Mutta välillä. Koska mä pelkään niin paljon sitä, että mua vaan käytetään. Käytetään ja heitetään roskiin, kun kyllästytään.

Sitä mä pelkään. Siinä se on.

Koska mulle on tehty sitä paljon.

Mutten mä usko, että niin käy. En tässä tapauksessa. Ehkä siksi mulle tulee yhä harvemmin paskat fiilikset ja se on hyvä. Koska mä haluaisin nauttia ja olla onnellinen. Unohtaa menneisyyden.

 

quote, kill your darlings, and movie -kuva

 

Jotenkin on nyt hirveän vaikea kirjoittaa. On kummallinen olo. Ajatukset pyörii päässä ja mistään ei oikein saa kiinni. Ei riittävästi, jotta sen voisi kirjoittaa auki.

 

Olette rakkaita kuitenkin.

~Perhonen~