Hei rakkaat.

Taas on mennyt aika nopeasti kaiken muun kuin blogin parissa. Työt loppuivat, se on vienyt energiaa jotenkin, sillä onhan se aina iso asia kun joku ajanjakso tulee päätökseen.

Mitä otsikkoon tulee, olen kirjoittanut aiemminkin täällä alkoholista ja alkoholismista. Olen kertonut, miten alkoholi on vaikuttanut elämääni, eikä nyt mitenkään kovin positiivisesti. Nyt haluaisin jälleen kirjoittaa aiheesta. 

Tänään puhuin terapiassa siitä, että aion olla ilman alkoholia. Terapeutti sanoi, että on tärkeä miettiä, mitä alkoholi palvelee mun elämässä. Mitä se merkitsee. Miksi olen juonut. Miksen halua juoda enää.

Alkoholi merkitsee mulle kaiken nielevää kuilua. Se vie kaiken. Se rikkoo kaiken. Pahimmillaan. Pahimmillaan se johtaa siihen, että susta tulee sen orja. Menetät elämän hallinnan. Alkoholi menee kaiken edelle. Pullo on se, joka päättää sun puolesta. 

Omassa elämässäni ja juomisessani olen aina pitänyt kiinni siitä, ettei alkoholi alkaisi pyörittää minua. Olen nähnyt, miten helposti sinne kuiluun lipeää. Tuskin kukaan tarkoituksella alkaa alkoholistiksi. Siihen ajaudutaan. Pikkuhiljaa.

Itselle herätyskello alkoi soida kun viime kesän jälkeen tajusin, etten ole ollut lähes ollenkaan koko viikkoa selvänä. Koko kesänä. Aina on joku meno, kavereita, ystäviä, puistoa, baaria.. Sitten joku mun sisällä alkoi huutaa. Että ei. Ei, mä en mene sinne. Mä en ala tähän. En halua. En tahdo. 

Ja mä olin selvänä pitkään. Sillä hetkellä mä jotenkin heräsin että eihän tää jumalauta voi mun elämässä mennä näin. Kun on nähnyt mihin se johtaa.

 

 

Suurin syy siihen, etten halua juoda on kuitenkin se, että haluan olla mulle rakkaan ihmisen tukena. Koska hän on alkoholisti. Koska hän ei haluaisi juoda. 

Ja jos se yhtään helpottaa hänen matkaansa ja taisteluansa, mä en epäröi hetkeäkään. En yhtään hetkeä. Jos se vaan auttaa. Jos voin olla tukena. 

Koska mitä sitä ei rakkaidensa vuoksi tekisi. Tekisin paljon enemmänkin, jos vain voisin. Mutta nyt luulen, että se, mitä voin tehdä, on olla tukena.

Koska mä olen tässä. Koska hän ei ole yksin taistelunsa kanssa. 

Hän kysyi multa, että miksi mä tekisin niin. Olisin juomatta. Kun ei mulla ole ongelmaa. Vastaus on hyvin yksinkertainen.

Koska mä rakastuin. Koska mä välitän. Ihan todella välitän. 

Ja koska kenenkään ei pitäisi kohdata suuria taisteluja yksin.

 

 

Sun lähellä on hyvä olla. Kun mä illalla painan otsan sun otsaa vasten ja kuulen sun tasaisen hengityksen, tuntuu, että kaikki on maailmassa juuri oikein. Kun tunnen sut juuri ennen kuin nukahdan. Tunnen, että olet siinä mun lähellä. Mulla on turvallinen ja hyvä olla.

Aamut on ehkä mun lemppareita. Katselen sua hetken ennen kuin nousen. Olet niin rauhallinen ja tyyni. Suloinen. Musta on ihanaa kun avaat silmäsi, niissä on rähmää ja vähän utuinen katse. Sun hiukset on pörröllä, sekaisin. Olet lämmin ja tyynystä on tullut painaumia sun poskeen. Silittelen sua ja saan aamusuukon. Siinä on kaikki. Siinä hetkessä. Koko maailman onnellisuus tuntuu mun sisällä. Enkä mä koskaan haluaisi päästää irti.

Kun mä nään että suhun sattuu, mä haluaisin piilottaa sut maailmalta. Peitellä peittoon lämpöiseen ja halata niin kauan, kunnes kipu menee pois. Suukotella sua, kunnes nään sun ihanan hymyn. Tai kuulen sun nauravan. Voi luoja, kuinka rakastan sun naurua. Sun nauravia silmiä. Kuinka ne loistaa.

Illalla maataan vierekkäin katsomassa elokuvaa. Mulla on niin lämmin ja pehmoinen olo. Ja yhtäkkiä mä havahdun siihen, että tätä on onnellisuus. Siinä sun vieressä. Sinä ja minä.

Enkä mä tarvitse mitään muuta.

 

 

Rakkaudella, Perhonen