Katsot kuvia menneestä, siitä ihmisestä joka hymyilee kameralle väkisin. Siitä ihmisestä, joka olit aiemmin. Sitten tajuat, ettei sitä ihmistä ole enää. Olet muuttunut niin paljon, ettei sitä entistä ihmistä ole juurikaan jäljellä. Mutta se on hyvä asia. Sä olet parempi versio. Vanhat asiat saivat sut jumittumaan ja nyt tunnet vapautta mennä eteenpäin.

Katson pientä poikaa, joka täyttää pian vuoden. Miten huonot, kamalat ja traumaattiset olot sille on annettu ja siinä se leikkii, hymyilee ja alkaa ottaa haparoivia askelia eteenpäin. Ja mä tiedän, että siitä tulee vahva ihminen. Sen isä teki itsemurhan tietämättä, että oli tulossa isäksi uudelleen. Se pieni ihmisen taimi elää ilman isää, mutta sillä on silti tarpeeksi rakkautta. Hymyilen ja ojennan helistimen. Pieni kyynel tulee silmäkulmaan kun katson, miten se pieni poika tunkee helistintä suuhun kaivaakseen hampaitaan, mutta kun lelu ei mahdu suuhun, suuttumus iskee. Huuto on niin kova. Kyllä, kyllä siitä tulee vielä vahva mies.

Teitä lukijoita on tänään käynyt blogissani huimat 700 kappaletta. Kiitos. Wau. En oikein tiedä mitä sanoa.Kiitos.

Kiitos, että saan jakaa kirjoituksia teidän kanssa.

 

Mulla alkaa loma kohta ja lähden pois täältä omasta kämpästä kiertämään isovanhemmille. Pakko päästä pois, ajatukset on niin solmussa, pitää selvitellä mitä mä haluan ja tarvitsen.

Toivon mukaan tulen takaisin mukanani vähän positiivisempi sävy. Ei voi tietää, miten elämä heittelee.

Mutten tiedä, voiko olla kovin onneton kun syö mummin herkkuruokia ja leikkii pienten serkkujen kanssa, jotka on niin aitoja ja aurinkoisia.

 

Olette rakkaita.

Palaan taas.

 

Perhonen