Hei rakkaat.

Ja kiitos kommentoijille, olen ollut hirmu laiska vastaamaan. Olen pahoillani. Kommentit ovat mulle kuitenkin aina todella tärkeitä, vaikken osaisikaan vastata niihin. Kiitos. <3

Mistähän sitä taas aloittaisi.

Jotenkin puristaa ja ahdistaa. Kylkiin koskee. Vatsaan koskee. Päähän koskee. 

Mieli on vereslihalla.

Taas.

Kävin eilen, torstaina aikuispsykiatrian poliklinikalla arviointikäynnillä. Ja jotenkin vaikka tiesin, että masennus on palannut, se iski. Keskivaikea masennus. Sieltä se tuli. 

Tuli myös muuta, jotain vierasta. Epävakaa persoona.

Ja uudet lääkkeet. Lääke nimeltä Brintellix. Sitä olisi tarkoitus ottaa huomenna ensimmäistä kertaa. 

Mua pelottaa. 

Pelottaa ihan helvetisti. Kaikki.

Koko elämä.

Oma pää.

 

 

Mutta mä uskon, että kaikella on tarkoitus.

Sillä on tarkoitus, että mä olen sellainen kuin olen.

Sillä on oltava tarkoitus.

Kaikella, mitä on käynyt läpi. 

 

Ja mä pidän kiinni siitä, että hoidan itseäni. Käyn puhumassa ammattilaisille. Yritän kirjoittaa, minkä pystyn. Olen rehellinen. Itselleni ja muille. Koska paskan puhumisella ei auta ainakaan itseään.

Huomenna otan lääkkeeni.

Ja yritän jatkaa taas eteenpäin. Askel askeleelta.

Päivä kerrallaan.

 

Olette rakkaita. Aina. 

~Perhonen~