Nyt mä hajoan. Murenen pieniin palasiin. Mä en tuu enää ehjäksi.

Päivällä, kun tulin kotiin itkin äidille sitä, kuinka jännitän kouluun menemistä joka päivä. Ryhmätöitä tai muuta yllättävää. Ja miten vaikeaa on joka päivä nähdä ne kiusaajat ja olla niin vihainen, että voisi haljeta, mutta silti esittää välinpitämätöntä.

Mulla on nykyään oikeastaan joka päivä koulussa päänsärkyä. Mä oon ihan puhki. En mä jaksa enää. Tajuatteko??

Nytkin mä itken. Hyvä että saan henkeä. Vanhemmat riiteli. Rahasta. Mun vuoksi. Mä haluaisin koulun matkalle Ruotsiin ja iskä on sitä mieltä, ettei rahaa ole. Ymmärrän sen. Äiti tulee mun puolelle ja riita voi alkaa. Rahaa ei ole. "Kun sä et sitä, kun sä et tätä, ja kun sillon..." Syyttely alkaa välittömästi. Nyt ne meni nukkumaan molemmat toisilleen mököttäen. Ja mulla on huono omatunto, kun edes mainitsin koko asiasta.

Olisin vain pitänyt suuni kiinni.

MÄ EN JAKSA KUUNNELLA ENÄÄ.

Haluan hajota tähän. Haluan, ettei aamu tule. Taas uusi päivä täynnä syytöksiä ja valheita. Taas uusi päivä jaksettavana.

Mä itken itseni kuiviin.