Halusin katsoa kanssasi tähtiä, maata sylikkäin niityllä, en koskaan lähteä.

Nyt tänään mietin mitä jäljellä on, sanat on puhuttu vain sydän onneton.

Vaikka olemme kahden, olet jossain kaukana.

Ilma on hiljaisuudesta sakea.

Katsot minua silmiin, ja pidätät itkua.

On myönnettävä kai, että ollaan lähellä loppua.

Lupasin sua ikuisesti rakastaa, en tiedä jaksanko sitä enää lunastaa.

Olen niin väsynyt tähän kylmyyteen, joka kahden ihmisen välillä vallitsee.

Vaikka olemme kahden, olet jossain kaukana.

Ilma on hiljaisuudesta sakea.

Katsot minua silmiin, ja pidätät itkua.

On myönnettävä kai, että ollaan lähellä loppua.

Tunne sydämestämme hävisi, sä varmaan jo tiesit että näin tässä kävisi.

Sanoisin aina ikuisia valheita, ei koskaan, ei koskaan enään tälläisiä kahleita.

Vaikka olemme kahden, olet jossain kaukana.

Ilma on hiljaisuudesta sakea.

Katsot minua silmiin, ja pidätät itkua.

On myönnettävä kai, että ollaan lähellä loppua.

Kim Herold: Lähellä loppua

 

 

Mä en kuule susta mitään kolmeen päivään. Vihdoin puhelin soi, keskellä yötä. Mietin hetken, vastaanko ollenkaan. Pitäisi nukkua, mutta ikävä rusentaa rintaa. Hapuilen puhelimen ja vastaan. Olet humalassa. Kännissä. Aivan sekaisin. Ja mitä sä teet?

Vittuilet mulle.

Haastat riitaa.

Sulla ei ole muuta sanottavaa kolmen päivän jälkeen. Melkein viikkoon ei olla nähty. 

Haluaisin lyödä sulle luurin korvaan. Sattuu niin saatanasti, etten osaa edes kuvailla sitä.