Se pistää. Lujaa. Ikävä.

Haluaisin vaan soittaa. Laittaa viestiä. Sanoa, että anteeksi. Mä tarvitsen sua. Tarvitsetko sä vielä mua? Ikävöin sua. Ikävöitkö sä koskaan mua? Sattuuko suhun samalla tavalla kun kuulet mun nimen? Kun näät mun kuvan? Vyöryykö sullekin muistoja? Hetkiä, tunteita.. 

Tuntuu kuin halvaantuisin siitä tunteesta mun sisällä.

quote, hurt, and cold -kuva

 

Muistot aaltoilee. On hyviä hetkiä. Huonoja hetkiä.

Olit niin tarvitseva. Sun kanssa se on joko all in tai ei ollenkaan. Ja pidemmän päälle ei sellaista jaksa.Mä en ole tilivelvollinen sulle. En ole koskaan ollut. Mutta siltä sä sait kaiken tuntumaan. Ihan kuin mun pitäisi pyytää lupa kaikkeen. Omiin tekemisiini, ajatuksiini, tunteisiini... Pelkäsin niin paljon, että hylkäät mut. Olit kuin riippuvuus. Mä olin riippuvainen sun hyväksynnästä. Susta.

Mutta oliko se kaikki susta kiinni?

Mä olin paskana. Terapiassa puhuttiin siitä, kuinka mulla ei ollut omaa persoonallisuutta. Se aiheutti sitä riippuvuutta muista. En tiennyt sitä silloin, mutta takerruin toisten persooniin. Tein niistä itselleni persoonan, joka ei kuitenkaan ollut minä.

En tiedä, onko siinä mitään järkeä.

En osaa sitä selittää sen paremminkaan.

 

love -kuva

 

Kun mä vaan.. En tiedä. Pitäisikö mun yrittää puhua sulle. Kertoa kaikki, kaikki se mikä mun päässä pyörii. Ymmärtäisitkö sä? Yrittäisitkö edes ymmärtää? 

Toisaalta, miten sä voisit ymmärtää kun en mä ymmärrä itsekään.

Enkä edes tiedä miksi kirjoitan tätä. Mutta tavallaan haluaisin kai aloittaa puhtaalta pöydältä. Hei, mä olen Perhonen ja sä vaikutat sellaiselta ihmiseltä, johon oikeasti haluaisin tutustua.

En mä tiedä, voisiko se onnistua.

Enkä mä tiedä, mitä sä haluat. Haluatko enää mitään.

 

love, quote, and heart -kuva