Juhannus. Hauskaa juhannusta (paskaaa).

Mietin tässä mun masennusta ja elämää. Viisi vuotta, minä ja masennus, yhdessä. Kohta jo kuusi. Milloin tää loppuu? Milloin... 

Äh.

Anteeksi. Paska ihminen, voisin jo nousta täältä pikkuhiljaa. Sama vanha virsi. Ketään ei kiinnosta.

Ehkä mun ei pitäis laittaa ketään kestämään mua.

Ihmisillä olis parempi olla ilman mua, ei tarvis pelätä tai kuunnella tätä paskaa jatkuvalla syötöllä. Joku raja.

 

Jokuhan mussa on vialla, kun annan kaikkien käyttää hyväksi.

En ikinä opi.

Aina annan kaikkien satuttaa. Uudelleen ja uudelleen.

Voisitpa ymmärtää kuinka mul on huono olla
Tää ei oo itsemurha kirje, tai en oo varma
Miksei nykyajan ihmiset tapoja paranna
Mut mä tunnen tän paskan sit sunki puolesta
Välitin susta, enkä sun ulkokuoresta

Mä luulin tosissaa, ettei mua petetä
Olin niin kilttiki, miksei välitetä
Miltä musta tuntuu, tää välil vetää
Mut tosi maahan, miks mut yksin jätetää

Emmä koita sanoo että itkisin sun perään
Mua pelottaa ku en oikeesti jaksa enään
Nyt mä tiedän miltä tuntuu olla lasi joka hajoaa
Ja tiedän mitä tarkottaa, ku alas vajoaa

Mä luulin joskus että olisin ollu masentunu
Mut nyt tajuun ku tältä ei oo enne tuntunu
En tarvi mitään panoo, en harrasta semmosta
Vaan nyt tosissaa kärsin masennusta

Jos mä oisin ollu paska tai oisin ansainnu sen
Niin sit mä voisin jättää taakse masennuksen
Mä kyl koitan nyt kirjottaa ylös mun ajatuksii
Mut ei tääkään toimi, ei tää aina tee parannuksii