Kulta pieni, et sä nyt niin hyvän näköinen oo että sut raiskattais...... Oot niin ruma että tekis mieli hakata....... Hei, nosta sun leukaa, sitä toista ja kolmatta kanssa...... Älä jyrää mua läski.....  Huora.... Ylimielinen ja epäkohtelias suomalainen.... Multa menee ruokahalu kun tommonen istuu lähellä....

Astun ovesta sisään, otan kengät pois, istun sängylle. Otan kaulakorun pois. Henki ei kulje. "Mä en saa henkeä", soperran, tuut viereen ja neuvot hengittämään. Musta tuntuu että hajoan. Hajoan miljooniin sirpaleisiin, ja haluan että rutistat mua niin lujaa että pysyn kasassa. Sä olet siinä. Ja mä itken.

Menen vessaan pestäkseni naamani. Pysyn kasassa. Nojaan altaaseen ja tukehtuminen alkaa taas. Istun pöntölle, itken, itken ja yritän hengittää. Sä tulet, mä lähden ja vaivun lattialle kippuraan itkemään. 

Muistat kasvot. Muistat sanat.

Miksi?

Miksi?

MIKSI?!

Sä olet taas siinä. Mun vieressä. Keittiössä sä itket, ja mä pidän susta kiinni. Pidän koko mun olemuksella susta kiinni, haluan että tiedät, että oon aina siinä. Kukaan ei saa satuttaa sua. Ikinä. 

Ei enää.

Me ansaitaan molemmat parempaa. Me ansaitaan onnellisuutta ja iloa, rakkautta, voimaa... Kaikkea hyvää. Kaikenlaista muuta onkin nähty vaikka millä mitalla.