"Minäkäsitys eli minäkuva on mielle omasta itsestä, ihmisen käsitys siitä, millainen hän on. Minäkäsitys on osa yksilön maailmankuvaa."

-Wikipedia-

Millainen minä olen?

Sehän on se suuri kysymys, jota joka paikassa kysytään. Jutellessa psykiatrisella pitäisi löytää puolia itsestään. Oppia tunnistamaan ja tuntemaan itsensä ja sitä kautta hallitsemaan itseään paremmin.

Millainen minä siis olen?

Ennen näin itseni kaikessa negatiivisessa. Laiska, tyhmä, läski, ruma, turha... Kaikki muut olivat minua parempia. Kuvittelin, että minun pitäisi olla täydellinen. Olin perfektionisti. Kaiken piti mennä niin kuin halusin, minun piti olla kympin tyttö, koulussa ja muualla. Jos en pärjännyt jossain tai tuli takapakkia, ruoskin itseäni siitä järkyttävän paljon. 

Olin itseni pahin kriitikko ja kiusaaja. Haukuin itseäni täysin häpeilemättä. 

En piitannut siitä, mitä minulle tapahtuu, koska en arvostanut itseäni roskaa enempää. Roskiin vaan, hyötykäyttöön. Olisin samantien antanut kenen tahansa vaikka raiskata tai tappaa minut. Hyväksikäyttää. Olisin ehkä pitänytkin siitä, jos olisin saanut edes hippusen hyväksyntää. Antaa mennä vaan. Jos minusta on jollekin jotain iloa, niin mikäs siinä. Minusta on turha välittää.

Millaisen kuvan se antaa muille? Miten voisin olettaa, että kukaan muukaan arvostaisi, rakastaisi tai kunnioittaisi minua jos en itse siihen pysty? Ajoin itseni nurkkaan. Kaikki vaatimukset ja odotukset pääni sisällä. Vaadin itseltäni liikaa, liian kauan. En kestänyt häviötä, en kestänyt tunteita tai niiden käsittelyä.

Pettymykset olivat kiellettyjä.

Nyt alan nähdä muitakin asioita itsessäni. Näen, missä olen mennyt vikaan. En mä ole niin paha. Ei ihmiset odota multa ihmeitä, se olen minä, joka asettaa itselleen niin valtavan suuret paineet. Kaikessa ei voi olla täydellinen. Mutta oma itsensä voi olla aina ja kun parhaansa yrittää, se riittää.

Olen hyvä ystävä. Se pieni ääni päässäni sotii tämän sanomista vastaan. Mutta minä olen. Olen rehellinen, aito ja luotettava.

Olen mukava ja joskus jopa hauska.

Punastelen usein ja olen hyvin kömpelö. Siksi mulla on aina joku paikka mustelmilla, paketissa tai kipeä. Olen vain sellainen.

En ole hyvä liikunnassa.

Olen hyvä kirjoittamaan, piirtämään ja rakastan lukemista.

Tykkään uida ja lenkkeillä. Minulla on myös siihen oikeus, vaikken olekaan siinä niin kauhean hyvä. Yritys on tärkeintä.

Olen kuullut olevani kaunis, haluttavakin. Sitä on vaikea uskoa, vaikka pieniä hetkiä silloin tällöin ilmenee, kun pidän itseäni kauniina.

Olen haaveilija, romantikko. Taivaanrannan maalari. Minulla on outoja tapoja, joita kukaan ei ymmärrä. Itken herkästi, nauran herkästi ja minusta kaikki on suloista ja ihanaa.

Pidän erilaisista ihmisistä. Haluan tutustua ja olen avoin. Minuun on helppo tutustua, kunhan ei säikähdä aluksi ujoa ja hermostunutta, epävarmaa tyttöä. Sen sisällä on jotain pulppuavaa, värikästä ja kaunistakin.

Sanoinko todella noin? Hah.

Maailma on kauniimpi näin.

Kun ajattelen itsestäni kauniimmin, maailma on valoisampi. Pystyn hymyilemään helpommin. On helpompi rakastaa myös muita ihmisiä.

Olla onnellinen.

Olette rakkaita. 

Jättäkää kommenttia, jos ehditte, jaksatte ja olette käyneet täällä lukemassa. Ne tulevat sivuille jälkijunassa, koska haluan, että saan varmasti luettua kaikki kommentit.

 

Hyvää uutta kuuta. Ajattelin tehdä tämän nyt, enkä aprillipäivänä. Mulla on oikeasti onnellinen olo.

Se ei ole aprillia.

Rakkaudella

~Perhonen~