"Mitä tarvitsis tapahtua, että pääsisit eteenpäin jos susta nyt tuntuu, että junnaat paikallas?"

Kysymys, mitä oon miettiny niin paljon nyt. 
En oikeasti tiedä.

Miten pääsisin tästä enää eteenpäin?
Kolme vuotta mun elämä on junnannu paikallaan. Vaihtelua tuo lähinnä se, että toisinaan haluan luovuttaa, toisinaan haluan jatkaa. Siinäpä se melkein onkin. Luulin, että olin päässyt eteenpäin ryhmässä. Paskanmarjat. Mentiin yhdessä sellaiseen nuortentilaan. Sosiaalinen tilanne. Äärimmäisen epämiellyttävää. Halusin vain pois sieltä. Ahdisti.

Mä oon yrittäny puhua tästä. Mutta tuntuu, ettei kukaan ymmärrä miten paljon mua ahdistaa se, että olen yhä tässä. Tässä elämässä. Jumissa. Kuin mut olisi liimattu tähän. Aina epäonnistumaan.

Ne tanssitki. Mietin, että haluan tanssia. Olis kannattanu pysyä alkuperäisessä mielipiteessä. En mä osaa tanssia. En mä mahdu kuitenkaan siihen mekkoon. Nolaan vaan itseni. Taas.

Tää on vaan sellainen noidankehä. En ymmärrä, mitä pitäis tapahtua, että pääsisin eteenpäin. En ihan oikeasti tiedä. 

Pelottaa sekin, että ihmiset ei jaksa mua enää. Jättää mut yksin. Koska en pääse eteenpäin.
En tiedä.

Pitäis päästää irti, että pääsee eteenpäin. 
Päästää irti mistä?

Huonoista ihmissuhteista? Niitä mulla ei ole.
Huonoista muistoista? Miten muistoista voi päästää irti?
Stereotypioista? Ne on muotoutuneet pitkän ajan kuluessa. Miten niistäkään voi päästää irti?
Omasta kuvasta itsestään? 
Hah.


~Perhonen~