Hirveä kirjoitusblokki.

Huomaan että mun ajatukset palaa jatkuvasti viime kesään. Mä ajattelin silloin, että näinköhän tää parisuhde oli tässä. Kuvittelin mun rakkaan jonkun toisen kanssa. Se muuten sattuu. En suosittele.

Mun on vaikea karistaa niitä fiiliksiä. 

Kun kävin hakemassa mun kamoja. Rakas nukkui sängyssä. Olisin vain halunnut kivuta viereen. Halata ja vakuuttaa, että kaikki järjestyy. Otin kassin sängyn alta, laitoin siihen tavaroita ja suukotin rakkaan otsaa. Mun on mentävä, kuiskasin ja pelkäsin, että hajoan siihen paikkaan. Se tunne, kun laitoin ulko-oven kiinni lähtiessäni.

Mä en ole koskaan tuntenut hajoavani niin pahasti. Ajattelin vaan, että ottakaa joku kiinni. Mä putoan. Kovaa. Repeän. Ratkean. Kuolen.

Tähän mä kuolen.

Onneksi mulla oli ihmisiä mukana. Jotka ajoivat mut turvaan. Sinä päivänä en oikein osannut puhua. En osannut mitään. Kunnes mun ystävä soitti ja sanoi, että oli nähnyt mun rakkaan niissä omissa porukoissaan kaupungilla. Kalja kädessä.

Silloin mä tiesin, että tein ihan oikein.

Mä en ole kenenkään kynnysmatto.

En, vaikka kuinka rakastaisin. 

Koska mä ihan todella rakastan. Tää ois paljon helpompaa, jos en rakastais, ajattelin kesällä. Mutta kun mä rakastan sitä ihmistä, joka ei juo. Joka rakastaa mua takaisin.