Hei rakkaat. 

Viimeinen käynti terapiaa takana, sovittiin syksylle aikoja, saa nähdä menenkö sinne ollenkaan jos mahdollisuus tulee lähteä ulkomaille. Tätähän en siis terapeutille kertonut, hän olisi varmaan syönyt mut elävältä jos olisin kertonut, mitä mietin. Aika näyttää mitä tapahtuu.

Kauheaa kun rupes itkettämään. On vaan niin onnellinen ja hyvä olla. Ihan kuin jokin mun sisällä olisi herännyt viimein eloon, pitkän ajan jälkeen. Kenties en ole koskaan vielä saanut sitä tunnetta tai puolta itsestäni hereille. Kaikki tuntuu uudelle, mutta ehdottoman hyvällä tavalla. Enkä enää pelkää. En niin kuin aikaisemmin.

Ennen kaikkea olen taas kerran ihan törkeän onnellinen, että mulla on ystäviä, jotka on oikeasti onnellisia mun puolesta. Se jos mikä saa silmät vettymään. Juuri ne ihmiset tietävät, miten vaikeaa elämässä on ollut, ja toivovat että saisin olla onnellinen. Tiedän myös, että ne samat ihmiset ovat mun turvaverkkona, tapahtui mitä tahansa. Se helpottaa heittäytymistä, kun on turvavaljaat, eikä tarvitse pelätä murskaantumista kivikkoon.

 

Tekin olette niin kauhean tärkeitä ja rakkaita. Te lukijat. Kiitos. <3

 

Rakkaudella,

Perhonen