Hei rakkaat.
Yritän saada tämän kirjoituksen onnistumaan tällä äidin tabletilla, joten anteeksi jos tulee kirjoitusvirheitä. :)

Elämässä on kaikkea hyvää tekeillä juuri nyt ja eilen illalla itkinkin täällä mummilla ihan vaan siksi kun on niin hyvä olla juuri nyt.

Ensinnäkin pääsen ensi viikosta alkaen vähintään kerran polille juttelemaan omab hoitajan kanssa. Lisäksi pääsen uuteen nuorten ryhmään joka on sosiaalisille jännittäjille. Se on aivan mahtavaa.

Toiseksi meille on tulossa aivan upea pieni lemmikki, joten olen siksikin aivan innoissani.

Koulun alku pelottaa mutta tunnen, että pystyn nyt selviämään siellä paremmin kuin viime vuonna. Olen kerrankin luottavaisin  mielin.

Pitäkää peukkuja koulun alkuun. Kirjoittelen taas. 

~Perhonen~