Hei rakkaat.

Mä olen itkenyt tänään paljon. Koska.. Mä olen miettinyt tätä matkaa. Kuinka epäreilua elämä on ollut, mutta miten vahva ihminen musta on tullut sen ansiosta. Mä...

Jotenkin en löydä sanoja. 

Kaikki alkoi mielialakyselystä. Jokainen on varmaan vastannut sellaiseen, missä kysellään, onko elämä ihanaa vai haluatko tappaa itsesi. Ja mä vastasin, että mä olen täällä. Mä jumalauta olen yhä täällä. Hengitän. Itken. Nauran. Nautin. Rakastan. Vihaan. 

Ja mä olen niin onnellinen, että mä olen täällä vielä. Suurin ero on se, etten joka päivä ajattele "mun ei pitäisi olla enää täällä" vaan että "tälle on tarkoitus, että olen täällä vielä, mä olen vahva".

Olin Cheekin keikalla Olympiastadionilla. Mä en ole koskaan, koskaan tuntenut musiikkia niin syvällä mussa kuin silloin, kun Cheek veti "Niille joil on paha olla". Itkin. Nauroin. Muhun sattui. Mä olin onnellinen. Mä hymyilin. Mun sisällä oli niin hyvä olla. Kylmät väreet ei jättäny rauhaan, iho oli kananlihalla...

Mä näin sen tytön, joka ui niin syvällä. Niin syvällä paskassa. Missään ei ollu valoa, ei toivoa... Ei itsevarmuutta, rakkautta... Vain pelkoa, pahaa oloa ja inhoa. 

Mä olen kasvanut, mä olen parantunut jo niin paljon. Niin paljon.

Ja vaikka mä oon maannu lattialla, miettiny miten täällä selvitään, niin nyt mä tiedän, että mä selviän vielä.

Mä herään ja uskon, että mä ansaitsen olla täällä.

Mä katson peiliin, enkä inhoa itseäni.

Mä opin jotain uutta joka päivä ja olen aina askelen rohkeampi.

Kukaan ei vie tätä multa.

U R strong

Rakkaudella,

Perhonen